Samuli Simula
SYSMÄ-HARTOALA
KulkeeVettenHalki jatkaja Tero Sotamaa on ollut vesillä yli kolmekymmentä vuotta.
- Olen toiminut myös Jorma Sainion perämiehenä Jenni-Maria III:lla, mutta nyt oli aika tarttua isomman aluksen ruoriin, sanoo Tero.
Sisävesiliikenteessä Tero kumppaneineen on toiminut yrittäjänä kuusi kesää. Päijänteen vesitaksi -nimikkeen alla reitti taittuu pikaveneellä nopeasti verrattuna risteilyaluksiin ja näin jää enemmän aikaa nauttia kohteesta perillä.
- KulkeeVettenHalki on meille uusi erilainen palvelusegmentti. Kotisatama tulee olemaan Padasjoki. Toimintasäde on koko Päijänne yhteysvesistöineen. Kanavien kautta on mahdollista siirtyä Vesijärven puolelle ja aina Heinolaan asti. Alukselle tulee tarjoilukahvila anniskeluoikeuksin ja tilausmenu. Erakonsaari -konseptia ei ole vielä tarkkaan suunniteltu. Erakkoristeilyt tulevat sijoittumaan todennäköisesti vasta loppukesään, mutta mahdollisesti jo ennen reittiliikenteen alkua. Reittiliikennettä Padasjoki-Karisalmi -välillä ajetaan säännöllisesti 23.6. – 31.7. kaksi vuoroa päivässä, kertoo Tero.
Erakko Toivo Pylväläinen ja Rapalan uistintehtaan tarina on kansainvälisesti kiinnostava.
- Kolme vuosikymmentä omavaraisesti saaressa erakkona asunut Pylväläinen on synnyttänyt tarinoita ja on osa Päijänteen kalastushistoriaa. Erämaan Kutsun Markku Lepistö on Toivo Pylväläisen elämän asiantuntija ja Markun kanssa tullaan varmasti yhteistyöstä keskustelemaan, Tero pohtii.
Kiinnostus Päijännettä ja sisävesiliikennettä kohtaan kasvaa.
- Ulkomaalaiset turistit ovat löytäneet hyvin meidän vesitaksin. Heitä kiinnostaa alueen geologia, Harjusaarten muodostus jääkaudella, Päijänteen vesistön ja luonnon puhtautta ihaillaan jatkuvasti, Tero pohtii.
Kuntien satsaus on tärkeä sisävesiliikenteen kehityksen kannalta.
– Majutvedellä, Töijensalossa ja Suopellossa meillä on vakioasiakkaita. Sysmässä asiakkaat on lähinnä kesäasukkaita ja vierailevia asiakkaita tulee säännöllisesti Ilola Innistä. Heidän kanssaan on tehty yhteistyötä 2021 alkaen, Tero kertoo.
Kaikkea vesille.
- Meiltä löytyvät myös kajakit, kanootit ja vesijetit. Tainionvirran melontareitti on hieno. Viime kesänä yksi pariskunta meloi koko reitin kolmessa vuorokaudessa. Osana palvelukokonaisuutta meillä on lisäksi myös veneiden huoltopalvelut ja kausisäilytys Päijänteen Venehotellissa, lopettaa Tero.
Kuvassa: Sisävesiliikenne vaatii jatkuvaa uudistumista, jotta kiinnostus säilyy. Uniikit vierailukohteet kiehtovat. Kuva Teron albumista.


