Wanha Matkis laajentaa

Hilda Järvinen
HARTOLA

Hartolan ravintola ja –yöelämäkulttuuriin on myöhäissyksyn aikana tulossa muutoksia. Kunnan keskustassa sijaitsevan Wanhan Matkiksen toimintaa laajennetaan rinnakkaisliikkeellä entisen Hartolan Hovin tiloihin.

Wanhan Matkiksen työntekijä Sanna Paananen kertoo uusien tilojen avautumisen näkyvän syksyn aikana, kun uudessa kiinteistössä aloitetaan valmistelutyöt. Tulevan ravintolan toiminnan konseptia kehitetään vielä syksyn kuluessa. Ensimmäiset tapahtumat sijoittuvat pikkujoulukaudelle.

Paananen painottaa, että Wanhan Matkiksen puolella palvelut pysyvät samana uuden tilan valmistumisesta huolimatta:

– Meillä tarjoillaan jatkossakin päivittäinen lounas ja tilausravintolapalveluita. Samoin karaoke ja bingo-illat pysyvät ennallaan. Tulevaan tilaan kehitetään sitten uutta konseptia.