Wäinö on vuoden nuori Hartolassa

Lions Club Hartola valitsi Wäinö Lyytisen Hartolan vuoden nuoreksi

Mika Sankari
HARTOLA

Lions Club Hartolan itsenäisyyspäivän ohjelmistoon on pitkään kuulunut 500 euron arvoisen stidendin jakaminen paikkakunnan nuorelle.

-Tarkoituksena on nostattaa henkeä. Stipenditoimikunnan tehtävä palkittavien kartoittamisessa on haastava, sillä potentiaalisia palkittavia olisi aina runsaasti. On tärkeää antaa tämä tunnustus nuorelle, klubin presidentti Juha Koskinen korostaa.

Hartolan klubi tekee mm. Sysmän kanssa yhteistyötä, palkitsee stipendillä Itä-Hämeen uudet ylioppilaat, järjestää autoarvonnan syysmarkkinoilla, sytyttää kynttilät seurakunnan kanssa tärkeinä juhlapyhinä haudoille ja huolehtii keskustan laittamisesta joulukuntoon monella tavalla.

-Tänä vuonna on kuitenkin menty koronan takia “käsijarru päällä “, Koskinen harmittelee.

Palkittu Wäinö Lyytinen on saanut runsaasti positiivista palautetta hyvästä asenteestaan. Hän oli kesätöissä viime kesänä golfkentällä ja sitä ennen la Kar de Mummassa.

Lyytinen oli otettu ja samalla yllättynyt hänelle suodusta kunniasta.

-Stipendi antaa tukea ja innostusta sekä samalla apua musiikkiin ja ihan arkeen liittyvien hankintojen tekemiseen, hän iloitsee.

Lions Clubin vaihto-ohjelmassa on käyty Hartolasta maailmalla ja mm. Intiasta on oltu täällä vaihdossa.

-Vaihtarimme asuu nykyään USA:n Keskilännessä ja olemme edelleen yhteyksissä, Koskinen kertoo.

Hän oli aikoinaan Minnesotassa vaihdossa.

-Kansainvälisen Lions Club- yhteisön vaihto-ohjelma on turvallinen vaihtoehto sitä harkitsevalle, presidentti korostaa.

Lyytinen ei tyrmää kokonaan ideaa vaihtoon lähtemisestä.

-Opiskelut edellä mennään kuitenkin tällä hetkellä, hän tuumii.

Musiikki on ollut Lyytisen suuri intohimo pitkään. 16- vuotias Tiirismaan musiikkilukiolainen aloitti bänditoimintansa nelosluokalla. Ikätoverien kanssa on pyöritetty jo monia bändejä Four Mistakesta Nocturnal Mortuaryyn. Lyytinen laulaa ja soittaa kitaraa. Hän toivoo ensi vuodesta tätä vuotta vilkkaampaa keikkarintamalla. Alustavia varauksia on jo tehty.

Keikkasetissä on sekä omia biisejä että covereita klassikoista. Vuoden nuori pitää aivan kaikenlaisesta musiikista “Bob Marleyn ja Johann Sebastian Bachin välillä”. Tämä näkyy myös hänen bändinsä tekemän joulupotpurin sisällössä.

Tulevaisuudessa hän aikoo jatkaa musiikin parissa ja opiskella teologiaa yliopistossa.