Vuoden Yrittäjä 2019, Sysmä

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Juha Salosen kuorma-autot ovat varsin tuttu näky eri puolilla pitäjää ja vuoden yrittäjäksi valittu Juha istuu aina jonkin auton ratissa.
Juhan isä perusti kuljetusalan yrityksen jo vuonna 1958 ja Juha aloitti autohommat isänsä yrityksessä heti ajokortin saatuaan. Yrityksellä oli tuolloin käytössä yksi kuorma-auto ja pari pyöräkuormaajaa. Ennen työelämään siirtymistään Juha suoritti autonasentajan koulutuksen ammattikoulussa Heinolassa.
Vuonna 1988 Juha jatkoi yrittäjänä isänsä jälkeen. Hän osti seuraavana vuonna yhdessä veljensä Sakarin kanssa isältä koneet ja lisäksi Palvailan Tuomolta yhden auton. Tuohon aikaan soran ajot keskittyivät talonrakentamisen lisäksi paljolti metsäautoteiden rakentamiseen.
– Isoista tieurakoista voisin mainita 80 -luvun alussa työmaat Töijensalon ja Riuttavuoren teillä.
Soran ajoa vaikeuttaa tänä päivänä soranottoalueiden puute, uusia lupia on tosi vaikea saada. Juhalla on montut Ravioskorven suunnalla. Soran korvaavaksi materiaaliksi on vahvasti nousemassa kalliolouhinnasta työstetty murske ja Juhan kallioalueet sijaitsevat Karilanmaalla ja Haarajoella. Ulkopuolinen urakoitsija suorittaa louhimisen ja murskaustyöt.
Kesä on luonnollisesti ajojen suhteen sesonkiaikaa, talvella yritys suorittaa lisäksi tienhoitohommia. Jätekonttien ajo on ympärivuotista mutta niiden ajaminen on vähentynyt jäteurakoinnin jakautuessa useammalle toimijalle.
Juhalla on liikenteessä neljä autoa, kolme sora-autoa ja yksi niin sanottu koukkuauto vaihtolavakuljetuksia varten. Lavettikuljetukset kattavat mm. metsä- ja kaivinkoneiden kuljettamista: Kalevi Palvasen koneet ovat liikkuneet työmaalta toiselle vuosikausia Juhan toimesta.
Juha Salosen yrityksen liikevaihto koostuu 70 prosenttisesti sora- ja murskebisneksestä, loppuosa koostuu tienhoidollisista ja muista yksittäisistä töistä. Yrittäjän mukaan toiminta on ollut tasaista vuodesta toiseen, isot lamat eivät Sysmään asti juurikaan vaikuta.
– Suurempi uudisrakentaminen on tosin vähentynyt ja rakennustoiminta keskittyy enimmäkseen mökkirakentamiseen.
Salosen kuljetusliike työllistää kaksi ulkopuolista työntekijää ja Juhan itsensä lisäksi yrityksessä työskentelee vakinaisena Jani-poika. Nuorin poika Jimi on parhaillaan armeijassa, eikä hänen jatkosuunnitelmistaan ole varmaa tietoa. Perheen kolmas poika Joonas on perustanut oman autokorjaamoyrityksen. Aviovaimo Jutta on hoitanut alusta lähtien kaikki yrityksen paperityöt.
Juha oli tavattoman yllättynyt saamastaaan huomionosoituksesta.
– Kun asia minulle kerrottiin, olin ihan ällikällä lyöty. Yrittäjyys on kyllä minun laji, enkä ole katunut uravalintaa missään vaiheessa.