Ulkona kuin lumiukko

Helena Mäkinen
HARTOLA


Hartolan latu ry:n perinteinen lumiukkotapahtuma toi taas vipinää kirkonkylän keskustaan. Eskarilaiset saapuivat ensin ohjaajiensa kanssa somistamaan Hartolan ladun valmistamia lumiukkoaihioita. Muutama komea lumimamsellikin syntyi, kun yhtenäiskoulun ekaluokkalaiset pääsivät paikalle. Asusteiden lisäksi ukot ja akat saivat iloisia ilmeitä naamaansa.

Jussi Tiitinen muisteli, että edellisenä talvena lunta piti kuljettaa paikalle muualta. Tällä kertaa materiaalista ei ollut pulaa.
– Ryhdyimme tekemään näitä lumiukkoja jo pari viikkoa sitten.
Tiitinen toivotti ensin tulleet eskarilaiset tervetulleiksi talkoisiin ja lupasi tulla auttamaan, jos joku ei pääse hangesta ylös.

Ekaluokkalaiset ehtivät paikalle vähän myöhemmin. Jo kaukaa oppilaat kuulivat tervehdyksiä tutuilta Vantun ohjaajilta. Oli hauska nähdä taas tutun tekemisen parissa. Jälkeä syntyi yllättävän nopeasti. Edellisen vuoden kokemuksella oli varmaan vaikutusta asiaan.
Iloisen urakan ja pulinan jälkeen lumiukkojen somistajat pääsivät Pullapajaan mehulle ja piparille.

Kuvassa: Eskarilaisten tekemisessä oli yhteisöllinen ote.

Huivi kaulaan, ettei palele!
Onko tässä lumikissa?