Helena Mäkinen
HARTOLA, SYSMÄ
Naistenpäivä on rantautunut meille itänaapurin kautta. Maailmanlaajuisesti naistenpäivää on vietetty runsaan vuosisadan ajan ja se on joissakin maissa jopa virallinen juhlapäivä ja vapaapäivä.
Perheissä, työpaikoilla, naapurustossa ja harrastuksissa miehet ojentavat kukkia kauniimman sukupuolen edustajille. Kodeissa miehet huolehtivat arkiaskareista ja aterioiden valmistuksesta. Heti aamulla perheen äiti saa vuoteeseen aamiaisen kaikilla herkuilla. Asiaan kuuluu myös puhe onnittelujen ja pienten lahjojen lisäksi. Näin asiat olivat oman kokemukseni mukaan ainakin vielä 1990-luvulla itänaapurissa. Kauniin tavan kääntöpuolella oli silloin kuitenkin se, että naisväen seuraava viikko kului keittiön siivouksessa…
Yhdistyneet kansakunnat otti kansainvälisen naistenpäivän ohjelmaansa ensimmäisen kerran 8.3.1975. Samana vuonna vietettiin YK:n kansainvälistä naisten teemavuotta, jota seurasi naisten vuosikymmen 1976-1985. YK alkoi myös järjestää suuria naisten maailmankonferensseja, joiden tavoitteena on naisten aseman parantaminen erityisesti ns. kolmannen maailman kehittyvissä maissa.
Naisliikkeen alkusyynä olivat monet yhteiskunnalliset muutokset ja teollistuminen. Naisten työpanosta tarvittiin, mutta palkka-asioissa vallitsi pitkään räikeä epätasa-arvo. Se synnytti liikehdintää ja lakkoja, joiden tarkoituksena oli kiinnittää huomiota epäkohtiin.
Suomessa on nykyisin sukupuolten tasa-arvo aivan eri tolalla kuin monissa muissa maissa, mutta meilläkin on tarvittu naisia ja miehiä, jotka ovat tehneet tasa-arvoa edistävää työtä. Naiset ovat saaneet vähitellen oikeuden opiskella, periä, omistaa, tehdä palkkatyötä, äänestää ja asettua ehdolle vaaleissa. Silti Suomessakin vertaillaan vielä naisten ja miesten euroa ja puhutaan kiintiöistä ja lasikatosta, vaikka maamme ratifioi naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen vuonna 1986.