Tuulta purjeisiin!

Mikko Taskinen
SYSMÄ

Camping Sysmässä järjestettiin 29.6-2.7. lasten ja nuorten jollaleiri. Aurinkoinen ja tuulinen sää antoi leirille erinomaiset puitteet. Camping Sysmässä lapset pääsivät turvallisesti harjoittelemaan vesitaitoja aivan rannan tuntumassa, suojaisen lahden ansiosta.
Paikalla oli 20 innostunutta lasta ja nuorta oppimassa uusia purjehdustaitoja osaamistasoa vastaaviin ryhmiin jaettuna, sekä 10 nuorta ohjaajan alkua, vastuuohjaajat ja aikuiset.
–Täällä käytännössä syödään koko ajan! naurahtaa Anni Leppänen, joka toimii leirin kuten myös vuonna 2011 perustetun Etelä-Päijänteen Jollakeskuksen johtajana. Jollakeskuksen toiminnasta vastaavat yhteistyössä Asikkalan Pursiseura, Heinolan Pursiseura, Hollolan Veneseura, Lahden Purjehdusseura sekä Sysmän alueella toimiva Tehin Pursiseura.
Samalla tämä on vapaaehtoistyön voimannäyttö. Kaikki aikuiset ovat mukana vapaaehtoisvoimin, ja Sysmän paikalliset yrittäjät ovat osallistuneet runsaskätisesti leirin avustamiseen, esimerkiksi ruoan suhteen.
Ruokailun ohella leirillä opitaan purjehtimaan jollilla ja ajetaan kumiveneillä, uidaan ja saunotaan, pelataan ja leikitään – leirikastetta ja leirikilpailua unohtamatta.
Leiriä juhlisti vielä Järvi-Suomen OP:n tekemä 6000 euron lahjoitus Jolla-keskuksen purjehduskaluston ja varusteiden hankintaan.

Kuvassa: Iloiset jollaleiriläiset ohjaajineen viihtyivät hyvin Camping Sysmässä.