Talvikalastusta jo 50 vuotta

Ilkka Hörkkö
SYSMÄ

Jäätalvi on useiden heikompien talvien jälkeen melko hyvä. Päijännekin jäätyi jo joulukuun puolella – viime vuosina on usein menty vuodenvaihteen yli, jopa tammi-helmikuun taitteeseen. Nyt sen jäällä voi liikkua moottorikelkalla ja autojakin on näkynyt ennen runsaita lumisateita. Talvikalastuskaudesta vaikuttaa tulevan pidempi kuin aikoihin.

Sysmäläinen Juhani Eerikäinen on kalastanut jo viitisenkymmentä vuotta. Hän kertoo kalastavansa jatkuvasti käytännössä läpi vuoden. Viime perjantaina ei kalaonni suosinut ja tuloksena verkoilla käynnistä oli vesiperä.

Tämän vuoden jäätilanteen hänkin vahvistaa olevan kalastukseen otollinen.

-Hyvät jäät on Päijänteellä. Ei ole vettäkään jään päällä. Vähän aikaa sitten kun mittasin, oli teräsjäätä 32 senttiä. Kaikkiaan jäätä on varmaan jo neljäkymmentäkin senttiä. Vuodenvaihteessa kun laskin verkkoja, sitä oli vajaa 15 senttiä. Parin viime talven jäätilanteen muistan olleen huono. Oli sellaistakin, että jää tuli pariksi viikoksi, mutta suli pois. Ja jäätyi vielä uudestaan. Ei niitä talvia ole pitkiin aikoihin ollut, kun jäätä on ollut melkein kairanmitta, muistelee Eerikäinen.

Hän aloitti kalastuksen itsenäisesti 70-luvun alussa katiskalla, pilkillä, uistimella ja iskukoukuilla. Verkkokalastus alkoi muutamia vuosia myöhemmin. Sitä hän on jatkanut niin kesäisin kuin talvisinkin.

-Keväisin pyydän lähinnä ahventa ja juhannuksen jälkeen alkaa muikun pyynti. Talvella sitten enimmäkseen kuhaa, koska sen menekki on hyvää. Kyllähän haukea saisi myös, esimerkiksi iskukoukuilla on vedetty isojakin haukia, mutta se ei nykyisin käy niin hyvin kaupaksi, kertoo Eerikäinen.

Hän kalastaa sekä yksin että kalakaverin kanssa. Heillä molemmilla on omat pyydykset, mutta he tekevät myös yhdessä. Eerikäinen on kehitellyt apuvälineitä yksin tehtävää verkkojen nostoa helpottamaan. Korkeudeltaan viisi- tai kymmenmetriset verkot eivät ole kovin helppoja käsitellä.
Eerikäinen kalastaa omiksi tarpeiksi ja hänellä on myös vakinaisia asiakassuhteita. Nykyisin markkinointi sujuu Facebookin Puskaradiossa.

-Kylillä ei ole enää paljon vanhoja, jotka ennen ovat kalaa ostaneet. Nykyisin on monien kalankäsittelytaidotkin huonot. Nyt halutaan siikaa, ahventa, kuhaa ja muikkua. Istutusten ansiosta siikaa ja kuhaa sentään saa kohtalaisesti. Hauen lisäksi lahnaa ei enää arvosteta, toteaa Eerikäinen kulutustottumuksista.