Sysmän Linta 2015

Sysmän Lions Club on valinnut Lintoja jo vuodesta 1982 lähtien. Apteekkari Liisa Eskelinen on järjestyksessään jo 34. Linta -tittelin saanut nainen. Lintaksi valitaan nainen, joka työssään, toimissaan tai harrastuksissaan on merkittävällä tavalla vaikuttanut Sysmän hyväksi. Uusi Linta on mukana monissa paikkakunalle tärkeissä toiminnoissa ja on tukenut nuorten ja ikäihmisten hyvinvointia.

Millainen oli tiesi opiskelujen ja työpaikkojen kautta Sysmään?
–Synnyin Kuopiossa, lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Leppävirralla. Ammattiin valmistavat koulut kävin myös Kuopiossa, missä valmistuin proviisoriksi v. 1982.
–Töissä olen ollut Oulussa ja Lahdessa ja viimemmäksi ennen Sysmään tuloa Riihimäen apteekissa. 90 -luvun alussa tutustuin mieheeni Esaan ja Sysmä alkoi tietenkin tulla pikkuhiljaa tutuksi – hän kun on syntyjään sysmäläinen.

Kunnes lopulta päädyit apteekkariksi Sysmään?
–Olin jo muutaman vuoden ajan katsellut mahdollisuuksia oman apteekin perustamiseksi ja vuonna 2002 se mahdollistui Sysmässä.

Miten olet sopeutunut täkäläiseen menoon ja ilmapiiriin?
–Takana on sysmäläisyyttä jo yli 13 vuotta ja olen sopeutunut tänne hyvin. Pienellä kirkonkylällä asuminen on minulle tuttua jo Leppävirran ajoilta enkä vierasta sitäkään, että melkein jokainen tuntee jokaisen. Sehän luo tiettyä turvallisuuden tuntua. Kotimme Vehkajärven rannalla on ihan luksusta sijainnin suhteen – kirkonkylällä mutta maalla.

Olet mukana toimijana monissa Sysmälle merkittävissä toiminnoissa. Tällainen toiminta taitaa olla sinulle mieluista?
–Olen ajautunut, halunnutkin mennä mukaan yhteisen tekemisen alueille, sillä se on mukavaa ja sieltä saa virtaa arkeen ja työhön. Onhan se mukava nähdä ihmisiä muutoinkin kuin apteekin tiskin takaa!

Suvisoitto?
–Kävimme Suvisoiton konserteissa lomilla jo 90 -luvulla ja mukanaolo tässä hienossa ja monipuolisessa tapahtumassa on tuntunut itselleni läheiseltä. Olen Suvisoiton hallituksen jäsen ja tehtäviä siellä on jaettu kunkin jäsenen mahdollisuuksien mukaan. Talvella tietty suunnitellaan yhdessä tulevaa kesää ja sitten kesäaikaan tehdään kenttätöitä. Minulle on siunaantunut mm. kuljetustehtäviä, majoitusta, facebookin päivitystä ja monia muita pienempiä järjestelytöitä.
–Kulunut Suvisoitto -kesä oli loistava, enemmän kuin uskalsimme edes toivoa. Mielen täyttää kiitollinen, tyytyväinen ja nöyrä olo.

Yrittäjäyhdistys?
–Olen jo toista kertaa Sysmän Yrittäjien hallituksen jäsen ja tällä kertaa vanhin sellainen. On erittäin antoisaa toimia yhdessä nuorten ja aktiivisten yrittäjien kanssa. Koetamme omalta osaltamme vaikuttaa siihten, että yrittäjien palvelukset ja asiakkaiden toiveet kohtaavat toisensa. Omalta osaltani tein pienen uudistuksen ja sunnuntain aukiolo säilytettiin apteekissa kesän vilkkaimpaan aikaan, vaikka Sysmässä ei enää ole terveyskeskuspäivystystä.

Muita ajatuksia ns. kolmannen sektorin toiminnoista Sysmässä?
–Sysmäläiset nuoret ja ikäihmiset ovat lähellä minun sydäntä ja heitä pyrin auttamaan mahdollisuuksien mukaan eri kanavien kautta. Ehkäpä nämä seikat vaikuttivat hiukka Linta -tittelin saamiseksi.

Nyt päästäänkin Linta-asiaan – Onneksi olkoon Lähilehden puolesta. Millaisin tuntein otit vastaan nimityksesi Lintaksi?
–Arvostan suuresti tänä tunnustusta. Pitkä Linta -lista on täynnä ansioituneita naisia ja olen ylpeä päästessäni samaan joukkoon. Olen myös otettu siitä, että apteekin palveluja arvostetaan, sillä jaan nimityksen hienon henkilökuntani kesken.

Mitä tekisit Sysmässä, jos Linta saisi hetkellisesti diktaattorin vallan?
–No voi – ehkäpä kunnostaisin tuon Huitilanjoen rannat upean ja nykyään hyvin toimivan leirintäalueen tiloiksi. Karavaanarit näyttävät välillä olevan alueella ahtaasti ja hehän käyttävät paljon paikkakunnan palveluja. Myös kävelyreittejä tarvitaan lisää vähälumisten talvien vastapainoksi.
–Päättäjille toivoisin viisautta ja yksimielisyyttä. Ratkaisut ongelmiin on löydettävä neuvottelemalla, ei riidellen ja äänestellen.

Mitä teet omalla vapaa-ajallasi?
–Hiihdämme paljon Esan kanssa ja osallistumme mm. eri maissa järjestettyihin Worldloppet -tapahtumiin. Olemme molemmat saaneet ns. worldloppet -passin osallistumisesta 10 hiihtoon eri puolilla maailmaa. Lisäksi golffaan ja viihdyn vedessä uiden ja juosten. KP

Yksi vastaus artikkeliin “Sysmän Linta 2015”

  1. Onpa Sysmän Lions Club osannut tehdä verrattoman valinnan Sysmän Lintaksi 2015 Liisa Eskelisestä.
    Ystävällinen, ammattitaitoinen apteekkati osaa luoda yhdessä henkilökuntansa kanssa lupsakkaan ilmapiirin apteekkiinsa.
    Olemme entisiä riihimäkeläisiä ja nykyään mökkiläisiä Nuoramoisissa.
    Lämpimäät terveiset näin linkitellen
    Pirkko Koivisto ja Juhani Honkanen

Kommentit on suljettu.