Superjameissa svengasi

–Sysmässä on ainakin sata bändiä ja liki kymmenen täällä paikalla, hehkutti Rantaterassin Superjamien kuuluttaja Kimmo Oksanen jami-illan alkumetreillä.

No ehkä ei ihan sataa, mutta kymmeniä kuitenkin. Oksasen 50-vuotisjuhlien merkeissä syntynyt jamitapahtuma kokoaa yhteen suuren määrän soittajia vuosi vuodelta ja on näin todistanut tapahtuman suuren merkityksen laidasta laitaan ulottuvan kevyen musiikin alueella. Oksasen lisäksi Tuomo Heikkolan, Tomi Malinin ja tietysti terassin isännän Ari Ahosen talkooponnistelut ovat tuottaneet hyvän hedelmän.

Lukuisten sysmäläisten bändien ”äitinä” voidaan pitää vuonna -88 syntynyttä Pajulan Poikien ryhmää. Pojat, Henkka Salonen (aluksi rumpali), Pasi Leppänen (kitara), Toni-Pekka Suni (kitara) ja Tommi Kekkonen (basso) kylvivät siemenet, jotka ovat kasvattaneet paikkakunnalle hyvän muusikoiden sadon. Bändi pysyi koossa liki kymmenen vuotta ja keikkaili lähinnä Sysmän ja naapuripitäjien alueella. Suuri hetki taisi olla aikoinaan esiintyminen Turun Taidekilpailujen loppuhuipentumassa; samassa tilaisuudessa soitteli muuan bändi, missä yhtenä muusikkona tulitteli Ville Valo. Pajulan Poikien ryhmästä muutamat ovat jatkaneet aktiivista soittamista näihin päiviin saakka. Henkka on mukana useammassakin kokoonpanossa, mutta eniten miestä työllistävät sysmäläisvoimin keikkaileva hittiorkesteri Aimo ja Aarne Tenkasta säestävä ryhmä – keikkaa pukkaa joka viikonloppu. Silti Henkka on pitänyt päivätyöpaikkansa vantaalaisen logistiikkayrityksen palveluksessa. Toni-Pekka Suni soittelee lähinnä kotioloissa, mutta tekee myös keikkoja Sam Penna & Gents  -yhtyeessä. Aimon kokoonpanoon kuuluu tällä hetkellä myös Tomi Malin (basso) ja Olli Järvinen (rummut) ja molemmat olivat myös Rantaterassin lavalla Pajulan Poikien ryhmässä.  Ja onhan Henkalla, Tomilla ja Toni-Pekalla vielä Iirikselä -niminen ryhmä, mikä soittelee lähinnä juomalauluja. Pajulan Pojissa rumpalina aloittanut Henkka Salonen siirtyi kitaraan Hurriganes’in sekoittaessa pään, Toni-Pekka Suni innostui soittamisesta kuultuaan levyiltä Jimi Hendrixiä.

Poikien mielestä superjamit ovat loistava tapahtuma, missä lauteille pääsevät myös muutoin vähän keikkailevat soittajat.

Muutama huomio jamien esiintyjistä. Alkuillasta soitellut Mikkelin läänin Taideorkesteri oli ryhmän hanuristin ja vokalistin Tuomo Heikkolan juhlaa; rokkivivahteisella tempolla pitkä pötkö suomalaisia kansanlauluja päätyen erinomaiseen tulkintaan Johnny B. Good -biisistä.  Papinganes oli mainio juttu. Urho Papinniemi ja pojat Juho ja Iiro Tuomo Tarkkasella vahvistettuna vetivät Ganes’in biisejä kuin tyhjää vaan. Pojat olivat kuin kaksi A. Järvistä samassa paketissa, Urhon englanti oli vähintään yhtä hyvää kuin Remulla ja Tuomo oli ehdottomasti parempi basisti kuin Cisse Häkkinen. Kerrassaan mainio veto. Muut sysmäläiskokoonpanot olivat tutun tasokkaita, mutta ruotsalaisen DefiXions’in soitto meni yli hilseen ja se oli kai tarkoituskin!

Rokin sysmäläisen kattauksen akustiseen päähän kuuluneet lasten muskarileirin soittajat, Iinuska ja Maijuska sekä pianosäestyksen turvin laulava Viis Raitilla -ryhmä olivat tuntemuksista huolimatta kaiketi oikeassa paikassa!
Ensi vuonna uudelleen!

KP