Skeittarit rullasivat Hartolassa

Helena Mäkinen
HARTOLA

Tämän kesän skeittileirille osallistui yhdeksän lasta ja nuorta. Maanantaista perjantaihin harjoiteltiin lautailun hienouksia. Päivä alkoi aamuyhdeksältä ja kolmeen asti iltapäivällä oli toimintaa. Leirillä oli skeittausopetuksen lisäksi muutakin hauskaa tekemistä, muun muassa skeittipaidan tuunausta ja katumaalausta. Leirin ohjaajana oli PINNA Skateboarding’in Wili Hämäläinen.

Keskiviikkona puolenpäivän aikaan porukka oli lähdössä KunkkuAreenalta kohti uimarantaa. Hämäläinen kertoi skeittileirin sujumisesta.

– Tämä on toka leiri, viime kesänä aloitettiin. Hyvältä näyttää. Nää on innokkaita skeittareita, harvinaisen innokkaita. Ei ole pelkkä kesäleirimeininki, vaan on useita, jotka haluaa kunnolla opetella skeittaamaan. He harjoittelevat myös oma-aloitteisesti.

Pääsääntöisesti on oltu KunkkuAreenan päädyssä sijaitsevalla rampilla. Aina, kun on tullut liian kuuma, on tultu sisälle. Areenalla on pelattu ja ruokailtu. Viime kesänä oli vähän vanhempia, tänään puuttuu joukosta leirin vanhin osallistuja, joka on Lahdessa yleisurheilun piirimestaruuskisoissa.

Wili ja Pali, uimaopetuksesta tuttu kaksikko, ohjasivat tottuneesti leiriläisiä. Loppupäivä oli tarkoitus viettää vedessä. KunkkuAreenalta lähdettiin uimarannalle – tietysti rullaten.

– Onko kaikki valmiina? Onko kaikilla on uikkarit ja juomapullot? kyseli Wili.

Skeittarit lähtivät rullaamaan, kun oli ensin sovittu, että ekana menee Wili ja viimeisenä Pali. Wili näytti edessä, kummassa reunassa rullataan.