Seniorisurffausta

Sysmän kirjasto järjesti viime viikolla seniorisurffauspäivän. Päivän antina oli tietoa läppärin, tietsikan ja älypuhelimen käytössä sekä neuvontaa muun tietotekniikkaan saloihin. Kirjaston atk-sali tuli niin täyteen, että henkilökunta joutui jo huolimaan kahvitarjoilun riittämisestä.

-Tarve tälle koulutukselle on ilmeinen. Kaikilla ei ole niitä taitoja, joita nyt vaaditaan ihan päivittäisten asioiden hoitoon, sanoo kirjastonjohtaja Riitta Kuisma. Hän muistutti eritoten, että kirjasto on myös paikka, jossa voi hoitaa sähköistä asiointiaan.

Muu kirjaston väki komppasi, ja kertoi, että he auttavat mielellään tietotekniikkaan liittyvissä asioissa. Apu on todettu jokapäiväisessä työssä tarpeelliseksi.

Seniorisurffauspäivä sopi kaikille – kuten myös yleisöstä näki. Alkuun Aurio Hoivan toimitusjohtaja Jan Olkkonen esitteli muun muassa läppärin, tabletin ja älypuhelimen mahdollisuuksia ja sudenkuoppia. Monet osallistujat tuntuivat tuntevan vähintään perusasiat näistä nykyajan viestintämuodoista. Toki opeteltavaakin oli.

Toisessa sessiossa neuvottiin ja opastettiin tietotekniikan käyttöön aivan käytännön tasolla. Sysmän kirjastossa on huomattu, että esimerkiksi nettipankin käyttö on joillekin asiakkaille ylivoimaista. Mukana tilaisuudessa olivat Osuuspankki, Säästöpankki, Sysmän apteekki ja Kela sekä verovirasto. TK