Pysytään vireessä!

Kyösti Piippo
Hartola

Epävireessä olevasta pianosta jää apea olo. Hartolan Vuorenkylässä asuva Leena Mattila tekee kaikkensa, että piano soisi kauniisti ja sen ääni olisi tasalaatuinen. Mattila valmistui pianonvirittäjäksi Keskuspuiston Ammattiopistosta vuonna 2014. Opiskelu kesti kolme vuotta sisältäen virittämisen lisäksi pianon huollon, säädön ja peruskorjauksen. Hän löysi ammattinsa ammatinvalintapsykologin avulla. Hän meni testiin avoimin mielin ja tosissaan.

-Tulokseksi tuli virkailijan hämmästykseksi ”tutkija, taiteilija tai verovirkailija!”

Sitä kautta vähän etsimällä löytyi pianonvirittäjän ammatti, joka Leenan mukaan sisältää hauskasti kaikkea edellämainittua.
– Lapsuudenkodin naapurissa asuva pianonvirittäjä osaltaan opasti alussa ja matkan varrellla.

Musiikki oli kulkenut Leenan mukana 7-vuotiaasta saakka, jolloin hän opetteli nokkahuilun soittoa musiikkiopistossa. Musiikkiluokalla hän otti tunteja ja suoritti tutkintoja mm. viululla, pianolla, tenorinokkahuilulla, kitaralla ja sähköbassolla.
– Aikuisiälläkin olen hakeutunut minua kiinnostavien soittimien, oppimisen ja musiikkitapahtumien pariin.

Huilunsoitto kiinnosti Leenaa, mutta kansalaisopistolta ei sellaista kurssia löytynyt. Soittokunnan kyllä sanottiin löytyvän paikkakunnalta.
– Pahkalan Juhani oli kuullut asiasta ja houkutteli minut mukaan soittokuntaan, menin ja sillä tiellä ollaan oltu nyt 15 vuotta!

Mutta palataan varsinaiseen asiaan, pianon virittämiseen.

Normaaliin viritystyöhön menee aikaa 2–3 tuntia. Vuosia virittämättä ollut piano menee paitsi epävireeseen niin myös laskee viritystasossaan. Jos piano heittää yli 2–3 hertsiä normaalista tasosta, tehdään sille ns. tasokorjaus ennen viritystä.
– Jos piano on säännöllisesti viritetty tai muutoin lähellä oikeaa tasoa, sille riittää pelkkä viritys.

Soittimen koneistossa on reilut kymmenen eri kohtaa, joiden keskinäinen tasapaino vaikuttaa soittotuntumaan. Jos nämä säädöt ovat muuttuneet, virittäjä voi ehdottaa suurempaa huolto-operaatiota.
– Monasti kurkistan myös koskettimien alle ja sieltä voi pölyn lisäksi löytyä kuusen neulasia, steariinia ja markka tai ainakin penni.

Huonolaatuisesta pianosta jää virittäjälle aina huono mieli. Vaikka työn tekisi parhaansa mukaan, ei lopputuloksesta tule välttämättä hyvä.

Leena Mattilan toiminta-alue on lähiseutu (Hartola, Sysmä, Joutsa, Luhanka) ja tilauksia tulee myös Mikkelistä ja pääkaupunkiseudulta saakka.