Naisyrittäjät aamukahvilla

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Ei ihan tavallinen yrittäjän työpäivän aloitus: kukka käteen, toiseen käteen lasi kuohuviiniä ja pöydälle katettu runsas aamiainen.
Kysessä oli jo kolmannen kerran naistenpäivän tuntumaan naisyrittäjille järjestetty brunssi kirjaston Ilola -huoneessa. Mia Tommola ja Tuuli Toivonen olivat järjestelyjen takana ja väkeä saapui paikalle mukavasti, Sysmän Yrittäjien elettä arvostettiin. Paikalla oli vanhoja tuttuja, mutta uusiakin kasvoja tuli mukaan ja siksipä tarvittiin esittelykierros: käsitöiden taitajia, eri alojen kauppiaita, hieroja, tilitoimistoyrittäjä, maatalousyrittäjä, graafikko – mukava kirjo eri alojen yrittäjiä esittelemässä ja edustamassa yritystään. Aamiaispöytään istahtanut kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki kiitteli ilmassa vallitsevaa naisenergian tunnetta ja kiitteli paikalle saapuneita. Hän arveli, että naisten vahvuus yrityselämässä onkin mahdollisesti naisen käden kosketuksesta syntyvää pehmeyttä.
Paikalla olevat naisyrittäjät tosin totesivat, että yrittäjyys on sukupuoleen katsomatta asenne ja pitkälti kiinni yittäjän luonteesta. Se kyllä tunnustettiin, että keskinäinen yhteistyö naisyrittäjien kesken sujuu helposti, naiset osaavat verkostoitua.
Reetta Ukkonen, koulutettu hieroja, oli paikalla ensimmäistä kertaa. Hierominen on vielä pienempi osa hänen viikkotyömäärästään, sillä lähihoitajaksi valmistunut Reetta työskentelee hoivakoti Kaislassa 70 – 80 % työajastaan. Ukkosen hierontapiste sijaitsee Säästöpankin kiinteistössä ja hän uskoo yritystoimintansa laajenevan jatkossa.
Aamiaiselle saapui myös Anne Lahikainen-Aho ”Pienten kuntien elinvoimaa” -hankkeesta. Hän esitteli hankettaan naisyrittäjille. Hanke toimii kolmen maakunnan alueella, eli Sysmän, Hartolan, Joutsan ja Pertunmaan kunnissa. Lahikainen-Ahon yksi tärkeimmistä tehtävistä on saada kolmen maakunnan toiminnot hitsautumaan yhteen elinvoimakysymyksissä.
– Yhdessä on päätettävä, kuka toimii veturina kussakin asiassa.
Kaikkien neljän kunnan alueella työvoiman saatavuus varsinkin hoivapuolella on iso ongelma.
– Koulutusta on lisättävä ja tässä asiassa on kolmen maakunnan oppilaitokset saatava puhaltamaan yhteen hiileen.
Anne Lahikainen-Aho on kutsunut päättäjiä ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseen 7.4.