Toimittajan vierailupäivänä Urheilu Valoselle aurinko paistaa ja hanget kimaltelevat, suorastaan houkuttelevat hiihtolenkille. Suksikauppias Harri Aaltonen ei kuitenkaan kehu kauden suksimyynnin lukuja.
- Kausi on tosin vielä kesken, mutta lumihan tuli maahan vasta vuodenvaihteessa, kaudesta tulee lyhyt. Koronavuosi oli suksimyynnin suhteen huippuhiljainen, sitä seuraava vuosi vielä huonompi ja nyt ollaan menossa myynnissä niidenkin alle.
Talouden tiukka tilanne näkyy ihmisten ostoskäyttäytymisessä.
Välineistä ei hiihdon harrastaminen jää Sysmässä kiinni. Suksimerkit (mm. Fischer, Atomix, Salomon) kehittävät tuotteitaan entistä paremmiksi, pitopohjien ja fluorittomien voiteiden kehittely on tällä hetkellä vauhdikkainta, kertoo Harri Aaltonen.
Hiihtäminen ei jää kiinni myöskään hiihtoladuista. Ohrasaaressa, Tervalepikon maisemissa ja Virtaalla Kaartintieltä eteenpäin on ainakin hiihdettävissä hyvät ladut, mahdollisesti muuallakin.
Talvi tuo lumen lisäksi ulkoilijoille käytettäväksi jää -elementin.
- Kyllä täällä on opittu luistelemaan, uusia luistimia myydään ja vanhoja teroitellaan. Luistin on tosin väline, joka siirtyy usein lapsiperheessä vanhemmalta nuoremmalle. Jääradan avaaminen Suopeltoon on houkutellut asiakkaita retkiluistinostoksille.
Sisäpelien harrastamiseen tarvitaan pelikenkiä, mailoja ja suojalaseja. Tennistä ja sulkapalloa pelataan kaikkina vuodenaikoina, padelia kesäaikaan.
Urheilu Valonen tunnetaan monipuolisten ja laadukkaiden kalastustarvikkeiden hankintapaikkana. Tosin talvikalastamista harjoittavat entistä harvemmat ja iäkkäämmät kalamiehet ja -naiset. Harri Aaltosen mukaan pilkkivälineiden ja verkkojen myynti talviaikaan on vähentynyt selvästi.
Ulkoiluvaatteet ovat tärkeä osa Urheilu Valosen tuotepalettia.
- Vaaterekillä näkee sen, että pakkaset paukkuu. Ihmiset ovat oppineet hankkimaan helppohoitoisia ja pesunkestävistä materiaaleista valmistettuja asuja. Tässä kohtaa suosittelen kotimaisia Merino -tuotteita (alusasut ja sukat), vinkkaa Harri.
Pyöräilysta on tullut viime vuosina ympärivuotinen laji, kalusto vain valitaan ajankohdan ja kelin mukaan. TV -kasvo Mikko Peltola ja hänen poikansa Osmo ovat olleet hyviä innostajia tässä lajissa ja se on näkynyt myös Urheilu Valosen toiminnassa.
Kuvassa: Paljon on tavaraa Harrin kaupassa. Vasemmalla kuvassa on esillä paljon puhuttuja pitopohjia.
Kyösti Piippo, Sysmä


