Hartolassa kuntopesiksen turnaus

Teksti Pelinjohtaja J-M Marttila
Kuvat Marjut Virlander

Hartolan Pallo (NMKY) isännöi su 24.7. ensimmäistä Keski-Suomen alueen kuntopesisturnausta. Samaan turnaussarjaan kuuluu Jyväskylän Valopalo ja alun perin oli sarjaan ilmoittautunut toinenkin Jyväskylän joukkue, mutta se ei nyt saanut joukkueita kasaan. Sysmän Sisu saatiin mukaan turnaukseen vierasjoukkueena, mikä oli kaikille pelikokemusten kannalta ehdottoman hyvä juttu.

HaPa oli asettanut omaksi tavoitteekseen onnistua joukkueena ja saada onnistumisia ilon kautta eri pelitilanteissa. Paikalle tullut yleisö haluttiin myös saada viihtymään pitkästä aikaa pesiksen parissa.

Turnauksessa pelattiin sovelletuilla tenavapesissäännöillä, naisten pallolla ja naisten kentän mitoilla. Joukkue sai nimetä 9+3 pelaajaa ja jokaisessa sisävuorossa kaikki saivat käydä lyömässä, vaikka kolme paloa olisi jo ehtinyt syntyä. Lisäksi vielä etulaittoman raja oli kotipesäalueen suora viiva, mikä helpotti lyönnin onnistumista verrattuna etukaaren käyttämiseen rajana, kuten normaalisti.
Joukkueessa täytyi olla kentällä vähintään kolme naispelaajaa ja vain maakuntasarjatason aktiivipelaajia sai olla enintään kaksi.

HaPa-SySi 5 – 14
Alkulämmittelyvaiheessa oli jo nähtävissä, että SySi:llä on pelikokemusta omaava, miesvoittoinen porukka ja muutamilla HaPassa alkoi jo hieman etukäteisjännitys nousta. Ulkokentällä hieman sähellettiin ja lyönnit poimi SySin ulkokenttä tehokkaasti. SySi voitti HaPan juoksuin 5-14. Hapan juoksuista yksi tuli lyötynä, muut vapaataival- tai harhaheittojuoksuina. SySi löi tasaisesti joka vuorossa ja ottelun tehokkaimmat mailan varressa olivat Tomi Jokinen ja Timo Salonen.

Valopalo-SySi 8 – 9
Joukkueiden peli oli tasainen viimeisen tasoittavan vuoroon asti ja lopulta Sysi punnersi voittoon tarvittavan juoksun ja kolmen vuoroparin ottelu päättyi. Pientä kuittailua yritettiin saada tuomareiden Kari Asikainen (PT) – Kari Pesonen (ST) suuntaan, mutta se kuuluu tiukan ottelun henkeen. Tässä ottelussa Valopalon tehokkaimmat olivat Kimmo Harju, Ida Meriläinen ja Mika Laulainen lyöntivuoroissa. SySin onnistujia lyönneissä olivat jokereina pelanneet Mika Saarinen ja Tuomas Salonen.

Valopalo-HaPa 13 – 6
HaPa pysyi vielä ekan vuoron kyydissä, mutta toisessa ja kolmannessa tasoittavassa vuorossa Jyväskylän porukan etumatkaa ei saatu kurottua kiinni. HaPan lyönneissä Jani Pesonen oli tehokkain ja myös Miikka Kähönen sekä Tuomas Kilpinen onnistuivat. Tuodut jakautuivat sitten ykköskärjen kiituri Igorille, vaihtaja Ansulle, Jani Tonterille, Kimi Elfengrenille, Santtu Tervalalle ja Satu K. Mäyrälle. Valopalon tehokkaimmat olivat Kimmo Harju, Jaakko Pynnönen ja Suvi Hölttä.

HaPasta turnauksen pelaajina palkittiin lukkari/vaihtaja Ansu Harjula ja kärki/koppari Igor Estafeev. HaPan pelinjohtaja J-M Marttila on tyytyväinen joukkueen rohkeuteen, osaamiseen ja intoon pelata pesäpalloa ja saada Hartolaankin pelejä vanhojen perinteiden nostattamiseksi.

Paljon on menty eteenpäin viime keväästä, jolloin aloitettiin perusasioista. Talvella KunkkuAreenallakin treenattiin 1-2krt/kk ja kyllä se näkyy.

-On aivan mahtavaa kun joukkueen lisenssipelaajien määrä on 16 pelaajaa (9N+7M), ikäjakauma 16-vuotiaista yli 60-kymppisiin, yhdessä hauskaa lajin parissa, missä onnistumiset vaativat paljon toistoja ja erilaisille fyysisille ominaisuuksille on käyttöä.

-Jatkamme Soriksen kentällä treenejä keskiviikko- ja sunnuntai-iltaisin, nyt taas tiedämme, mitä pitää harjoitella ja turnauspelit jatkuvat ensi lauantaina 30.7. Jyväskylässä. Kiitos yleisö, kioski, vastustajat, toimitsijat, tuomarit ja ottelusponsori KuninkaanPortti Hartola!

Kuvissa: Sinipaitaiset HaPa, keltapaitaiset Sysmän Sisu (SySi) ja punapaitaiset Valopalo Jyväskylä.

Maaleja liukuhihnalta

BB-88:n pelaaja Mikko Salonen on armoitettu maalintekijä. Kymmenen kauden  aikana mies on nakuttanut 354 maalia ja tämän kauden viidessä pelissä (15.11. mennessä) vastustajan maaliverkko on heilunut kymmenen kertaa.
Pelimies on siviilissä aviomies (vaimo Elina) ja kolmen lapsen (Eino 3 v, Ida 1v 8kk ja vielä nimetön poika) isä, jolle miehen omien sanojen mukaan lajiharjoittelun viime aikoina on pitkälle korvannut telmiminen lasten kanssa.

Mikko, kerrotko hiukka taustoja tähän asti eletystä?
–Sysmässä olen syntynyt ja minulla on ikää 34 vuotta. Olen ammatiltani kirvesmies ja olen ollut viimeksi Allun hommissa kolmen vuoden ajan. Sitä ennen oli poissa Sysmästä työn takia; aluksi työskentelin yhdessä setäni Raimon kanssa ja myöhemmin tein 7 vuoden jakson alan töitä Jerodos Oy:n leivissä. Rakensimme mm. Kamppia Hesassa ja Kärkkäistä sekä Karismaa Lahdessa.

Milloin sait ensikosketuksen salibandyyn?
–Siinä 7 – 8 vuoden ikäisenä aloin käydä veljien mukana ala-asteen salissa harkoissa ja pelailemassa.  Ensimmäiseen joukkueeseen pääsin mukaan 12 -vuotiaana. Salibandyn ohella pelasin jääkiekkoa ja jalkapalloa. Jääkiekon osalta sain jo muutamia kyselyjä Heinolan suunnalta, mutta salibandy nousi lopulta ykköslajiksi.

Mikä siinä salibandyssä sinua viehättää?
–Ensiksi – pidän joukkuelajeista, minua ei ole koskaan kiinnostanut yksilölajit. Bandy on nopeatempoinen peli ja se maalinteko on vain niin mukavaa. Ja tietty joukkuekaverit ovat tärkeitä – muutamien kanssa on kuljettu yhdessä jo monia vuosia.

Millainen joukkue BB-88 mielestäsi on?
–Joukkueessamme on hyvä henki ja siinä on sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta. BB:ssä on kasvamassa monta nuorta, joista voi tulla tosi kovia pelaajia. Pelitempo ja pelisilmä kehittyvät kokemuksen myötä. Täytyy vain toivoa, että he pysyvät Sysmässä mahdollisimman pitkään. Tosiasia kuitenkin on, että opiskelu- ja työpaikat ovat muualla ja hyvät palaajat napataan kaupunkiseuroihin.

Tuliko sinulla koskaan mieleen vaihtaa seuraa?
–Ei ole tullut, eikä ole liiemmin kyseltykään. Olihan se aika vauhdikasta aikaa, kun Vantaalta ajelin tänne peleihin ja parhaaseen aikaan kahden lajin merkeissä kun Broilers oli mukana jääkiekkosarjassa.
–Salibandyn ensimmäisellä sarjakaudella  tein 45 maalia ja silloin kuulemma oli joku isompi seura osoittanut kiinnostusta pelaamiseeni, mutta siihen se onneksi jäi.

Mikä sinusta tekee hyvän maalintekijän?
–On pari tärkeää asiaa. Vapaan paikan hakeminen, siis maalintekotilanteisiin hakeutuminen on tärkeää. Nykyään se on entistä vaikeampaa, koska minua pidetään monissa tapuksissa kiinni kahdella miehellä. Toinen tärkeä tekijä on Teemu Vettenranta! Olemme pelanneet yhdessä niin kauan, että tunnemme toisemme ja liikkumisemme pelikentällä hyvin. Teemun syötöt tulevat aina oikeaan osoitteeseen. Maalit teen yleensä ylänurkkiin.

Miten kauan heiluttelet vielä jatkossa vastustajien maaliverkkoja?
–Niin kauan kun paikat ja kunto kestää. Ikä ei ole tässä lajissa rasite, toki vanhan kropan venyttelyyn ja lämmittelyyn pitää koko ajan kiinnittää entistä enemmän huomiota. Ja Sysmässä aion pysyä edelleenkin, täällähän on perhe ja työ.

Mitä neuvoja antaisit aloittelevalle pelaajalle?
–Tietysti kovaa harjoittelua ja harkoissa pitää olla sama tempo kuin peleissä. On tärkeää harrastaa myös muita joukkelajeja, sillä se kehittää pelisilmää. Mailan ja pallon kanssa on vietettävä paljon aikaa, laukausharjoituksia ei tule koskaan liikaa.
–Itse seuraan TV-peleissä usein jonkun tietyn pelaajan liikkumista kentällä, siitä oppi paljon. Tietokoneella pelaaminen sen sijaan ei oikein palvele kehittymistä salibandyssä.  KP

Motocross harrastuksena

Parasta motocrossissa on vauhti, sanoo sysmäläinen Sampo Rainio istuessaan 65-kuutioisen moottoripyöränsä satulaan. Tällä pyörällä hän voitti muutama viikko sitten ylivoimaiseen tyyliin Suomen liigamestaruuden 7-11-vuotiaiden sarjassa.

11-vuotiaan Rainion äänessä ei ole haikeutta, vaikka hän tietää että kisat ja harjoituskilometrit tällä mestaruuspyörällä on ajettu. Seuraaviin kilpailuihin hän lähtee jo isommalla, 85-kuutioisella pyörällä.

-Siinä on isommat renkaat, eikä se siksi jää jumiin joka mutkaan. Ja tietenkin iso pyörä kulkee kovempaa, Rainio tuumaa.

-Moni lapsi itkee pienen pyörän perään, mutta ei Sampo, toteaa isä Atte Rainio.

Rainiot ovat todellinen motocross-perhe. Atte Rainio ajoi kilpaa 1980-luvulla. Perheen äiti Virpi Rainio ei itse aja, mutta on henkeen ja vereen mukana touhussa. Kun lapset ajavat, äidit ja isät tapaavat tuttuja varikolla. Pyörän huolto ja korjaaminen pitävät isän kiireisenä, eikä tylsiä hetkiä ehdi tulla.

Sampo Rainio sai ensimmäisen moponsa 4-vuotiaana ja aloitti kilpailemisen 7-vuotiaana.

-Sain mopon joululahjaksi. Se löytyi aamulla olohuoneesta. Menin heti kokeilemaan sitä, Sampo Rainio muistelee.

Kilpauran alussa ajaminen oli erilaista kuin nykyään. 7-vuotiaana pyörän kaatuminen kesken kilpailun johti keskeyttämiseen, koska pieni poika ei saanut omin avuin pyörää takaisin pystyyn. Nykyään hän jaksaa jo punnertaa 50-kiloisen pyörän ylös maasta.

Motocross on todella fyysinen laji, joka vaatii vankkaa kuntoa ja lihasvoimaa. Sampon ikäiset eivät kuitenkaan treenaa vielä kuntosalilla tai toteuta oheisharjoittelua tiukan ohjelman mukaan.

-Käymme yhdessä hiihtämässä, lenkillä ja uimahallissa. Oheisharjoittelua tehdään sen mukaan, mitä ehditään. Emme ota paineita harjoittelusta, Atte Rainio kertoo.

Laji vaatii myös taloudellisia panoksia. Rainiot ovat rakentaneet kotipihaan oman harjoitteluradan ja ostaneet ison auton, jossa on pyörien kuljetustilan lisäksi nukkumatilaa ja pieni keittiö.

Virossa perheellä on kakkosasunto, joka sijaitsee hyvien harjoitteluratojen äärellä. Sampo Rainio onkin ajanut tänä vuonna myös Viron sarjaa, jossa hän sijoittui toiseksi. Virossa motocross on todella suosittu laji, ja kisoissa yleisöä on parhaimmillaan paikalla jopa 10 000 henkeä.

Tulevaisuudessa tähtäimessä on EM- ja MM-sarja. Sinne pääsemiseksi tarvitaan lujaa harjoittelua, menestystä ja taloudellisia tukijoita.

-Sampo on todella kilpailuhenkinen ja kunnianhimoinen. Hän ei luovuta, ennen kuin oppii asian. Tukijoita on tässä lajissa vaikea saada. Mutta toki kärjen nopeat kuskit huomataan paremmin kuin hitaammat, Atte Rainio pohtii. AO-O