Helena Mäkinen
HARTOLA
Hieman flunssainen sarjakuvataiteilija ilmestyy paikalle. Olisiko jossain määrin luomansa sarjakuvahahmon oloinen? Rauhallinen kaveri. Ei hötkyile, vilkuile eikä hätäile, on läsnä. Mitenkähän se keksii niihin sarjiksiinsa ne hauskat käänteet? Onkohan se aina piirtänyt strippejä ja tiivistänyt elämän humoristisia hetkiä kolmeen pieneen ruutuun?
Sinun luomasi ErkkiPenan ikää taitaa olla vaikea määritellä?
–Joo, se on jotain sieltä pojankoltiaisen ja iäkkään miehen väliltä.
Mikä on elämässä tärkeää?
–Minulle ja ErkkiPenalle ovat tärkeimpiä asioita elämässä maaseutu, luonto, kaveri- ja ystäväpiiri, perhe. Sellaiset asiat ne nousevat tärkeimmiksi. Olen Hartolasta kotoisin ja lapsena olen viettänyt paljon aikaa Sysmässä. Pikkukylämeininki on ollut elämässäni aika vahvaa, se heijastuu tähän fiktiiviseen hahmoonikin, jossa on ripaus monesta paikallisesta ihmisestä, edesmenneestä ja elävästä.
Mikä on huumorin merkitys arjen selviytymistaistelussa?
–Monet ideat tulevat siitä, että olen paljon kuunnellut ihmisten juttuja, esimerkiksi mummoni ja muiden sukulaisten. Sen olen tajunnut, että jostain syystä monet ihmiset olivat ennen melkoisia persoonia. He viljelivät arjen sutkautuksia ja hauskoja sanontoja. He olivat toikkaroineet omaperäisesti tai heillä oli elämässään ollut erikoisia tapahtumia, jotka naurattavat.
–Meitä ihmisiä huvittavat erilaiset asiat, mutta huumori on pohjimmiltaan sellainen ”pilkettä silmäkulmassa” –asenne elämään.
Mistä saat ideoita? Tarkkailetko aktiivisesti ympärilläsi olevia ihmisiä?
–Kyllä – ja tykkään keskustella monenlaisten ihmisten kanssa. Sen olen huomannut, että on tärkeää laittaa heti muistiin, jos kuulee jonkin merkittävän jutun. Se voi olla joku hyvinkin pieni tapahtuma, jossa on ideaa. Toivon tietysti, että minua itseäni huvittavat sattumukset ovat muidenkin mielestä hauskoja.
Oletko sitä mieltä, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa?
–Joo. Kuva on mielenkiintoinen! Olin taidekurssilla yhden vuoden peruskoulun jälkeen. Siellä käytiin paljon eri tekniikoita läpi. Olen aina ollut hyvin pikkutarkka piirtäjä. Myöhemmin, kun sarjakuvia alkoi tulla ja oma tyylini kehittyä, minulle tuli mieleen kurssilta eräs asia. Kun piirsin pikkutarkasti, opettaja kehotti tekemään sellaisen kuvan, jossa on mahdollisimman vähän viivoja. Sitten, kun vuosia kului, alkoi sarjakuvan toteutuskin pelkistyä.
–Monesti käy niin, että tulee jokin idea ja piirrän jonkin jutun nopeasti, ettei se vain unohdu. Siinä nopeassa piirtämisessä vaikkapa hahmon käsistä tulee ihan oudot, mutta siihen on tullut joku pieni ilme juuri oikein. Kun sitten piirrän sitä sarjakuvaksi, en enää pystykään saamaan sitä ilmettä oikein! Sitä varten olen rakentanut pienen valopöydän, jonka avulla saan siirretyksi siitä ekasta piirroshuitaisusta sen tärkeän ilmeen sarjakuvaan.
Ehditkö harrastaa jotain työnteon ja sarjakuvien piirtämisen ohella?
–Yritän pitää kunnostani huolta.
Mitä muuta tärkeää olet oppinut ErkkiPenalta?
–Olen tykännyt kertoa siitä, miten piirtämistyylini on muuttunut ja jalostunut. On hienoa, että saan näitä sarjakuvia lehdessä julkaistuksi. Haaveenani on, että saisin niin paljon valmista, että voisin julkaista vaikka omakustanteena näitä kertyneitä piirroksia. Sarjakuvien teko oli minulla aina haaveena. Nuorempana luin paljon Tex Willereitä ja piirsin tosi tarkkoja kuvia. Aloitin monia juttuja, mutta ne jäivät kesken. Mutta sitten tyyli alkoi kehittyä ja pelkistyä ja hahmot löytyä. Alkupään ErkkiPenat ovat paljon tarkempia, mutta jossain vaiheessa ne alkoivat muotoutua ja nyt ne ovat hyvin simppeleitä.
–Piirrän myös jonkin verran muunlaisia juttuja, teen tussi-hiilitöitä ja häivytyksiä, jotka ovat ihan erityylisiä. Elämä on monella tiukkaa, monilla on erilaisia hienoja taitoja. Olisi hyvä, jos jokainen pystyisi hyödyntämään ja kehittämään taitojaan. Tekemällä ja harjoittelemalla se oma juttu löytyy!