Koulun kohtalo

Helena Mäkinen
SYSMÄ

Sysmän kunnanvaltuusto oli täysilukuisena koolla maanantai-iltana. Yleisöä oli saapunut tavallista enemmän seuraamaan valtuuston kokousta. Aluksi kuultiin Anu Olkkonen-Nikulan esitys, joka koski ikääntyneiden asumista Päijät-Hämeessä. Kokous pääsi käyntiin ja ensimmäiset kolme asiakohtaa, hyvinvointikertomus, Hevoshiekan ranta-asemakaava ja yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta hyväksyttiin keskusteluitta.
Nuoramoisten koulun lakkauttamisesta pyysi ensimmäisen puheenvuoron Veli-Pekka Koskinen, jonka mielestä valtuutetun tehtävä ei ole helppo. Tunteet eivät saa vaikuttaa, vaan on pysyttävä tosiasioissa. Perlaconin tekemien painelaskelmien mukaan säästökohteita on löydyttävä eri toimialoilta. 1,7 M€:n säästöt pitää löytää kuluvalla valtuustokaudella. Koskinen muistutti, että viimeisen kyläkoulun lopettamisesta on puhuttu jo 10 vuotta ja jos se ei toteudu, tuntikehys, uimahallin sulkeminen tai joku muu vaihtoehto toteutuu. Koskinen ehdotti, kunnanhallituksen esityksestä poiketen koulu lakkautetaan 1.8.2019.
Seuraavan puheenvuoron pyysi Arja Hiltunen, joka kertoi äänestäneensä edellisten koulujen lakkautusten puolesta oppilaiden vähyyden vuoksi. Hiltunen oli sitä mieltä, että Nuoramoisten koulun lakkauttamisessa hoppuillaan liikaa. Puhuja muistutti, että koulu on saanut valtavan hyvät arvostelut ja on kehittämisen, ei tappotuomion arvoinen. Hiltunen kaipasi isojen asioiden valmisteluun enemmän avoimuutta ja sitä, että kaikki valtuutetut otetaan mukaan. Hiltusen puheenvuoro sai yleisöltä taputukset.
Mika Järvinen kannatti Koskisen ehdotusta, joten asiasta äänestettiin. Nuoramoisten koulun lakkautus vuonna 2022 sai 11 ääntä, Koskisen kannatettu ehdotus 10 ääntä.
Äänestystulos sai raikuvat aplodit yleisöltä.
Muissa asioissa Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg teki valtuustoaloitteen, jonka on allekirjoittanut 12 valtuutettua. Aloitteessa esitetään, että paikallisvaluutan käytöstä yhdistysten ja järjestöjen avustusten maksamisessa luovutaan. Käytäntö on koettu hankalaksi ja kalliiksi. Esimerkiksi tiehoitokunnat eivät voi käyttää sysmiä.
Kouluasiaa seuraamaan tullut Hannu Koskenniemi kertoi kokouksen päätyttyä olevansa hyvillä mielin.
– Aloitin itse koulun Nuoramoisissa v. 1957. Toivon, että tilanne muuttuu ja kun tulee uusi valtuusto, niin koulu säilyy.