Kangaspuut kolkkaa uudessa paikassa

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Kansalaisopiston Sysmän kudontapiiri saa huokaista helpotuksesta, sillä sille on löytynyt uusi, kelvollinen paikka Sysmän entisen vanhainkodin tiloista. Sysmäläiset kutojat joutuivat kantamaan kangaspuunsa pois lämpökeskuksen tiloista, sillä uuden koulun rakennustyömaa ryskää ja rytisee heti seinän takana.

Aluksi korvaavaksi tilaksi kutojille tarjottiin täysin sopimatonta entisen vanhainkodin ikkunatonta ja kosteaa kellarihuonetta ja asiantilan korjaamiseksi tarvittiin järeitä keinoja. Facebook pullisteli kannanottoja ja Arja Hiltunen ja Eija Virolainen-Nurminen ottivat asian esille kunnanhallituksessa. Painostus tuotti tulosta. Uudet tilat nostettiin kerrosta ylemmäksi ja nyt kutojat saavat katsella työskentelyn ohessa ulkopihan avaria maisemia.
– Tähän tilaan mahtuu 11 kangaspuut ja kudontapiirin kokoonpano vaihtelee 20 – 30 kutojan välillä. Jatkuvasti päivästä toiseen kutovien määrä on pienempi. Kutojat on jaettu kahtia, päiväryhmään ja iltaryhmään, toteaa kansalaisopiston Sysmän vastaava Outi Junnila.

Toimittajan vierailun aikana kangaspuut eivät vielä kolkaneet, vaan käynnissä oli ennen kutomista suoritettava monimutkainen luomistyö: ensin loimen rakentaminen, sitten kiertäminen tukille ja lopuksi niisiminen.

Loimien tukille kiertäminen ei ole mitään kevyttä hommaa, sen näki työryhmän otteista. Ryhmässä työskentelivät Aksu Jääskeläinen, Leena Huuskonen, Eeva Hirvikoski ja Outi Junnila.

Aksu Jääskeläinen on pitkäaikaisin kudontapiirin jäsen, takana on 36 aktiivista kudontavuotta. Valmiita töitä lienee tosi paljon?
– Vintillä on iso pino ja lisäksi kaikki ystävät, sukulaiset ja tuttavat ovat saaneet niistä osansa. Räsymattojen lisäksi olen kutonut 13 isoa pöytäliinaa ja 25 saalia. Räsymattojen kutominen lienee sitä mieluisinta työtä, matonkuteiden leikkaaminen on rauhoittavaa puuhaa ja onhan se kierrätystä parhaimmillaan.

Kymmenen vuoden rupeama menee reilusti rikki myös Hirvikoskella ja Huuskosella. Kutojien nuorta kaartia edustaa Crista Kivelä, hänellä on alkamassa vasta kolmas vuosi kangaspuiden paukuttelua. Hän kutoo mattoja, poppanoita ja saaleja. Lukuvuoden ensimmäinen työ on maton kutominen. Mainion ryhmän vanhimmaksi kutojaksi löydettiin Kyllikki Hyöky, nuori nainen vielä hänkin.

Kuvassa: Aksu Jääskeläinen, Eeva Hirvikoski, Outi Junnila ja Leena Huuskonen loimea rakentamassa.