Hartolan Yrittäjäjuhlat

Kyösti Piippo
HARTOLA

Vaikka Hartolan Yrittäjien puheenjohtaja Pasi Joronen kantoi hiukka huolta osanottajien vähyydestä yritysjuhlaa avatessaan, muodostui illasta mukan leppoisa ja tunnelmaltaan lämmin.
Aluksi kukitettiin ja puettiin yrittäjäviittaan Hartolan vuoden yrittäjä Leena Peltonen. Hän on toiminut Redox Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2012 alkaen ja on kolmannessa polvessa yrittäjä hiihdon alalla. Peltoset ostivat voidetehdas Redoxin Peltosen suksitehtaan tytäryhtiöksi vuonna 1999, pari vuotta myöhemmin Matti Peltonen osti yrityksen perheelleen. Redox Oy on kansanvälinen yritys, sillä yli puolet yrityksen tuotteista menee vientiin n. 20:een maahan.
Peltosen hiihtovälineiden tuotanto alkoi jo vuonna 1945, kun Leena Peltosen ukki Topi alkoi tehdä suksia. Redox Oy on aloittanut myös polkupyörätuotteiden valmistuksen.
Juhlassa muistettiin pitkäaikaisia yrittäjiä yrittäjäristeillä. Sirpa Kiuru sai timanttiristin 30 vuoden yrittäjyydestä ja Pasi Valkonen kultaisen ristin 20 vuoden yrittäjärupeamasta.
Juhlassa kuultiin pari jämäkkää puheenvuoroa. Kunnanjohtaja Merja Olenius painotti Hartolan kunnan kolmen kohdan ohjelmaa; elinvoiman lisääminen, itsenäisyyden säilyttäminen ja hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen.
Elinvoiman lisäämisen työkaluna on jatkossa yhteistyö Ladec Oy:n kanssa ja Olenius yllytti yrittäjiä käyttämään säälittä hyväkseen Ladecin palveluja. Lahti Region on toinen elinvoiman lisäämiseen tähtäävän toiminnan yhteistyökumppani. 4-tien parusparannus välillä Hartola-Oravakivi on kunnalle tärkeä hanke.
–Mikäli tämä elinvoimaa pumppaavan tien hanke ei nyt toteudu, se siirtyy kymmenien vuosien päähän, totesi Olenius.
Valtuuston puheenjohtaja Mikko Ruoppi totesi yrittäjien olevan paikkakunnan parhaita mainostajia, ”yrityksistä paikkakunta tunnetaan”.
–Yrittäjyys on elämäntapa, unelma ja halu palvella, sanoi Ruoppi.
Mukavan illan kruunasi maistuva illallinen ja mukaansatempaava musiikki. Tästä tunnelmasta piti huolen trubaduuri Jore Marjaranta, joka esitti omaa ja muiden (mm. Beatles ja Sleepy Sleepers) musiikkia.
Y-juhlan eräänlaisena mottona yhdistyksen toiminnan kannalta oli ”pimeydestä valoon päin”.

Kuvassa: Pasi Joronen luovutti Vuoden Yrittäjälle Leena Peltoselle yrittäjäviitan.