Golfille uusi toimitusjohtaja

Hartola Golfin toimitusjohtaja vaihtuu. Uudeksi toimitusjohtajaksi hallitus valitsi Tera Heinosen, jolla on vahva liikunnan, liikkeenjohdon ja golfosaamisen koulutus ja tausta. Nina Hämäläinen keskittyy yrityksensä Kuningasviesti Ky:n töihin ja ”keväällä tuleviin uusiin haasteisiin”. Lähilehden saamien tietojen mukaan lähtöön ei liity erimielisyyksiä eikä dramatiikkaa.

Uusi toimitusjohtaja aloittaa helmikuun 24. päivänä. Hämäläisen viimeinen työpäivä Hartola Golfin palveluksessa oli 17. tammikuuta. Haku toimitusjohtajaksi on ollut päällä viime vuoden lopusta. Uuden vetäjän tehtävä on kokopäiväinen, Hämäläisen oli puolipäiväinen.

Myös Golfin ravintolaa hoitanut Pasi Joronen lähti ja keskittyy työtaakan takia palvelemaan muita asiakkaitaan, kuten StoraEnsoa ja Finnforestia.

45-vuotias Heinonen tulee Lahdesta ja hänellä on muun muassa liikuntajohtamisen ja kehittämisen ylempi korkekoulututkinto ja kaupallinen yo-merkonomin koulutus. Molempia tehtävässä tarvitaan, kuten myös golf-taustaa, jota hänelle on kertynyt muun muassa Messilä Golfissa. Hänellä on tuplarooli: toimitus- ja toiminnanjohtajuus eli tehtävänä on hoitaa golf-yhtiön taloutta hyvin ja seuraa hyvin. Käytännössä toista ei voi olla ilman toista: ei pelaajia ja kenttää eikä yhtiötä.

Hartola Golfin hallituksen puheenjohtaja Teuvo Salento vahvistaa Hämäläisen ja Jorosen ilmoittamat irtisanoutumisten syyt. Hän toivoo samalla, että myös paikalliset asukkaat Sysmää myöten löytäisivät kentän ja Golfin viiihtyisän kesäravintolan, joihin kaikki ovat tervetulleita. Heinonen on samaa mieltä: kynnys golfin pelaamiseen on madaltunut ja Hartola Golf aikoo madaltaa sitä edelleen.

Heinosen mukaan Hartolan kenttä on erinomainen ja sen vetovoiman lisäämiseen ovat kaikki edellytykset.  Hän haluaa pitää sen myös Hartolan näköisenä ja oloisena.

Hartolan Golfin sääntömääräinen vuosikokous on helmikuussa. Hartola Golfin hallituksessa istuvat Teuvo Salento, Aki Kurronen, Marja-Riitta Mäkinen, Markku Salimäki, Jyrki Uusitalo ja Jouko Santala.

TK