BB-88:lle yllätysnousu takaisin kakkosdivariin 

Lauri Hildén 
SYSMÄ 
 
Bandy Boys –88:n edustusjoukkueen viime kausi Kaakkois-Suomen 2. divisioonassa päättyi pettymykseen, kun Saipa Akatemian vahva loppukausi suisti sysmäläiset putoajan paikalle. Näin ollen tulevalla kaudella vauhtia olisi haettu kolmosdivarista, mutta sarjamuutosten vuoksi BB-88 sai sarjapaikan kakkosesta myös ensi kaudelle. 

Seuran hallituksessa toimivan Ilkka Hörkön mukaan sarjapaikan saaminen tuli yllätyksenä myös seurajohdolle. 

– Oli kyllä yllätys meillekin. Syy oli siinä, että viime kauden lohkosta peräti kaksi joukkuetta – Pelicans SB ja Imatran Voima – nousivat Suomi-sarjaan, eivätkä kaikki kolmosesta nousuun oikeutetut joukkueet halunneet ottaa kakkosdivarin sarjapaikkaa vastaan. Meille sitten tarjottiin paikkaa, kun haluttiin pitää sarjan joukkuemäärä samana. 

Viime kausi oli BB-88:lle pelillisesti vaikea, vaikka hyviäkin esityksiä kauteen mahtui. Näkymät ensi kauteen ovat suunnilleen samanlaiset, vaikka potentiaalia parempaankin on. 

– Ongelmat ovat aika lailla samat mitä aiemminkin. Kakkosdivarin tasoista pelaajamateriaalia, ja etenkin nuoria pelaajia, on paikkakunnalla hyvin vähän. Pelaajarunko on jo melko iäkäs, eikä juoksuvoimassa pärjätä kovimpia joukkueita vastaan. Edellytyksiä viime kautta parempaan suorittamiseen on, mutta etenkin puolustuspelin pitää parantua. 

Joukkue pelasi viime kauden puolestavälistä lähtien ilman vakituista päävalmentajaa. Valmennuksen puute tuo totta kai omat haasteensa pelaamiseen, ja tilanteeseen pyritään saamaan ratkaisu ennen uuden kauden alkua. 

– Lopullista kerrottavaa valmennustilanteesta ei vielä ole, aika näyttää miten kokonaisuus tulee rakentumaan. Joka tapauksessa positiivinen tekemisen meininki pitäisi pelaamiseen saada, silläkin voisi pärjätä jo pitkälle. Kokeneen joukkueen valmentaminen on kuitenkin aina omanlaisensa haaste. 

Sysmäläinen salibandy on ollut edustusjoukkuetasolla alamäessä viimeisten vuosien aikana. BB-88 putosi kolmosdivisioonaan muutama vuosi sitten eikä putoaminen neloseen ollut kaukana. Sen jälkeen parin kauden ajan pelaaminen on ollut pirteämpää, mutta tulevaisuudennäkymät ovat haastavat. 

– Pieneltä paikkakunnalta ei vain löydy pelaajamassaa. Joku pysyvämpi yhteistyökuvio voisi tulevaisuudessa olla paikallaan, jotta voidaan jatkossakin tällä tasolla pelata. Harmittavasti lähikunnista, kuten Asikkalasta ja Hartolasta, ei ole oikein löytynyt pelaajia kakkosdivarin tasolle.  

Parin viime vuoden aikana Sysmässä on tehty yhteistyötä lahtelaisten ja hollolalaisten joukkueiden kanssa, ja samanlainen järjestely on hakusessa myös ensi kaudelle. Muutoin joukkueen pelaajarunko pysynee suhteellisen samana. 

– Entisestä rungosta löytyy jonkin verran jatkajia ja pari nuorta pelaajaa saataneen mukaan omista riveistä. Farmiyhteistyöhön pitää kuitenkin varmaan tänäkin vuonna lähteä, jotta saadaan ylipäänsä riittävä määrä pelaajia kasaan. Edellisten kausien farmijoukkueiden kanssa on ollut alustavaa keskustelua, mutta tarkempaa tiedotettavaa ei tästäkään vielä tässä vaiheessa ole.