Aapon kuntopiirit

Mika Sankari
HARTOLA

Heinä- ja elokuun aikana Hartolassa on tarjolla monipuolisia mahdollisuuksia ulkoliikuntaan liikuntaneuvoja Aapo Martikaisen johdolla.

Erilaisia lajeja pääsee kokeilemaan, lapset pallokerhoilemaan ja aikuiset hiomaan juoksutekniikkaansa.
Esimerkiksi toiminnallisia kuntopiirejä on tarjolla yhtenäiskoulun pihalla sijaitsevien laitteiden parissa ja liikuntamajalla tehdään koko vartalon kuntopiiriä kahvakuulien avulla.

Mitä mainitutuissa kuntopiireissä tehdään?
–Molemmat kestävät alku- ja loppuverryttelyineen noin 45 minuuttia. Toiminnallinen kuntopiiri sisältää mm. askelkyykkyjä, vartalonkiertoa, kuminauhaharjoituksia, tasapainoa kehittäviä harjoitteita, soutuliikettä ja strutsikävelyä.
Tutut kävijät osaavat kuntopiirin liikesarjat hyvin, joten harjoitukset etenevät nopeaan tahtiin. Lisääkin osallistujia mahtuu seuraaville kerroille mukaan.

-Hyvä ohjaaja meillä on, Seija Mäyrä ja Hilkka Suomi kiittelevät Martikaisen jämäkkää ja huumorin sävyttämää opastusta.

Erilaiset rajoitukset haittaavat kuitenkin hänen mukaansa pidemmän ajan ohjelmiston suunnittelua.
-Esimerkiksi sisäliikunnan aloittamisen suhteen tilanne on epäselvä vaikkapa sallittujen osallistujamäärien suhteen.

Alkuun laajoilla käden kaarilla ja sen jälkeen kahvakuulien kanssa tehdään liikuntamajalla Martikaisen opastamana sarjoissa mm. rinnallenostoja, pyörivää liikettä myötä- ja vastapäivään sekä ns. moottorisahaliikettä. Tahti on välillä kova ja tauot lyhyet.

-Vähän pitää kiusata itteä, ei päästetä liian helpolla, Martikainen sanoo kolmelle maanantaiaamuna mukaan tulleelle liikkujalle.

Huomenna torstaina (29.7.) on tarjolla tutustuminen liikuntaneuvojan johdolla Kuninkaanpolulle. Elokuun ohjelmasta voisi mainita ensi viikolla tarjolla olevan mahdollisuuden tutustua petankin maailmaan.

Lisätiedot, ilmoittautumiset ja tarkempi ohjelma Hartolan kunnan nettisivuilta, liikuntaneuvoja Aapo Martikaiselta puhelimitse 0405524261 tai sähköpostilla aapo.martikainen@phlu.fi.

Kuvassa: Hilkka Suomi ja Seija Mäyrä osallistuivat toiminnalliseen kuntopiiriin.

Kahvakuulat saivat kyytiä koko vartalon kuntopiirissä liikuntamajalla.