Hartola YouTubeen

Hartola on pääosassa uusilla esittelyvideoilla YouTubessa, joka on internetissä toimiva videopalvelu. Sen kautta käyttäjä voi lisätä omia videoitaan tai katsoa ja ladata muiden käyttäjien lisäämiä videoita verkossa. Uutta elävää kuvaa kuningaskunnasta on nähtävillä YouTuben lisäksi myös Hartolan kunnan kotisivuilla.

Hartola-filmit on kuvannut ja käsikirjoittanut jo ennestään hartolalaisille ja sysmäläisille tuttu Janne Vanhanen. 21-vuotias Vanhanen on syntyperäinen sysmäläinen, joka on kuluttanut viime puolitoista vuotta pääasiassa Tampereella opiskelelemassa ammattikorkeakoulussa televisiota ja elokuvaa. Vanhasta lukuunottamatta  projekti tehtiin pääosin hartolalaisin talkoovoimin.

Kunnanjohtaja Merja Oleniuksen lisäksi aktiivisia ideoijia ja tekijöitä olivat Yhteen Hiileen -hankkeen  Hartolan Mielikuva & Viestintä  -työryhmän jäsenet Päivi Koskela Linna-hotellista, Mari Kunnas Martan Puodista, Jukka Nyyssönen Tiesseltä ja Nina Hämäläinen Hartola Golfilta. Paikallisten vapaaehtoisten näyttelijöiden panos oli myös hyvin vahva.

Vanhasen mukaan YouTube ja netti ovat helppo väline sekä materiaalin levittäjälle että siitä kiinnostuneille, mutta myös armoton tekijän näkökulmasta. Koska kukaan kanavapäällikkö, tuottaja tai raha eivät määrittele näytettävää sisältöä, kuten televisiossa, vaan käyttäjät ikään kuin äänestävät jaloillaan, vaaditaan nettiin laitettavalta materiaalilta ehdotonta laatua.

-Laatu on sitä, että sisältö aidosti antaa katsojalle jotain. Hyvät naurut, hyödyllisiä vinkkejä, tunne-elämyksiä, näkökulmia tähän todellisuuteen. Huumorin voimaa ei pidä väheksyä. Pitää ymmärtää, mitä on tekemässä ja osata suhtautua siihen tuoreella ja yllättävällä, joskus myös sopivan ironisella tavalla. Netti on kuvien ja videon media. Siksi ammattimaisesti ja hyvillä ideoilla tuotettu juttu saa näkyvyyttä, Vanhanen sanoo.

Opiskelujen ohessa Vanhanen toimii yrittäjänä toiminimellä. Hän tekee esittely- ja mainosvideoita sekä erilaisia taltiointeja. Vanhanen on tehnyt erilaisia lyhytelokuvia ja kuvauskeikkoja 16-vuotiaasta, kuten lyhytelokuvan Jotain mätää Sysmän kunnassa. Aiemmin hän tehnyt myös muun muassa Sysmälle esittelyvideon ja tv-mainoksen Otamonportin tonteista.

-Parhaillaan teemme luokkani kanssa Yle TV Kakkoselle keväällä lauantaiaamuisin nähtävää lasten ja nuorten Galaksin Soundi -bändikisaohjelmaa, jonka yhteen jaksoon ohjasin muun muassa tarinavideon.

TK

Galaksi Soundin Tarinavideon kuvaukset Tampereella takahuhdin koululla. Kuvassa ohjaaja Janne Vanhanen ja kuvaaja Anna-Mari Nousiainen. Kuva: Kirsikka Lyhteilä