Sirkuskoulu pienille

Helena Mäkinen
HARTOLA

Pieniä ihmisiä kuorittiin haalareista esiin KunkkuAreenalla maanantaina. Sirkuskoulutuksen järjestäjät olivat päätelleet, että on paras pitää päivän ensimmäinen koulutus vauvoille, koska he ovat harvoin aamu-unisia! Paikalle saapui Luka (3kk)  äitinsä Lauran kanssa, Antti (7 kk) äitinsä Marja-Liisan kanssa, Ella (1 v.) äitinsä Elinan kanssa ja ohjaajana toimi Anna-Maija Muurinen, jonka oma napero Anniina on juuri täyttämässä vuoden.

Anna-Maija kertoi käyneensä viime keväänä vauvoille, taaperoille ja perheille suunnatun sirkusohjaajakoulutuksen. Anna-Maija on koulutukseltaan yhteisöpedagogi. Lattialla olevilla patjoilla aloitettiin sirkushommat.

– Opimme uusia liikeratoja, ei kannata harmistua, jos jokin liike ei heti nappaa! Edistyminen on yksilöllistä, välillä levätään. Katsekontakti on tärkeä. Pienokaisilla on rajallinen keskittymisaika, menemme lapsen ehdoilla, lapsen oloa kuulostellen.

Ensimmäisenä oli vauvan vaaka: vauvat nostettiin olalle, sitten loruiltiin. Välillä äidit pyörittelivät ranteitaan, että jaksoivat taas keinutella ja nostaa pienokaisensa lentokoneeseen. Sekä äideillä että vauvoilla tuntui olevan hauskaa. Kurssiin kuului useita liikkeitä, osa tapahtui paikallaan, osa liikkuen. Sirkusjunassa äidit kävelivät patjalla istuen, vauva nautti liikkeestä sylissä. Aurinkotuolissa lapsi oli sylissä ja äidin rapukävely onnistui, jos lapsi oli rento tai osasi pitää äidistä kunnolla kiinni. Hurjimman näköistä oli tukinpyöritys, jossa äiti ja lapsi olivat sylikkäin ja pyörivät toistensa ympäri, äidin kädet olivat turvakaarena lapsen ympärillä.

Sirkuksessa on tietysti heppoja. Tällä kertaa vauvat ratsastivat äidin sylissä tai olkapäillä, hepat tekivät kyykkyjä… virmaa menoa!

Vauvat tutustuivat myös erilaisiin varusteisiin, joita sirkustaiteilijat käyttävät: huivit, pallot, renkaat, lautaset… Äidit opettelivat jonglöörin taitoja heittämällä kahta palloa ristiin. Anna-Maija opasti vielä, miten puutikun päässä voi pyörittää lautasta.

– Uusien taitojen oppiminen on palkitsevaa sekä lapselle että vanhemmalle.

Isoimmat vauvat heittivät vielä kärrynpyörää! Äiti ja avustava Anna-Maija ottivat vauvan vatsanseudun ympäri vastaotteet ja niin pienokainen teki täyden voltin ensin toisin päin, sitten takaisin! Ilmeet olivat näkemisen arvoisia!

Sirkuskoulu päättyi loppurentoutukseen, silittelyyn ja hierontaan.

Toisessa ryhmässä oli 1-3 vuoden ikäisiä taaperoita, jotka nauttivat aluksi isossa tilassa juoksemisesta. Ryhmän lapset esittelivät itsensä ja kertoivat, mitä tekevät mielellään. Akseli, Amalia, Anna, Iida ja Fanni olivat keinussa, lentokoneessa ja isossa lentokoneessa. Liikkuminen oli iloista menoa, sirkushepat pyörivät areenalla vauhdikkaasti. Taaperot nauttivat tukin pyörityksestä täysillä! Anna-Maija tuumasikin äideille, että tämä on halvin huvipuisto ikinä!

Renkaita pyöritettiin siten, että pujotettiin rengas käteen ja sitten sanottiin toiselle hyvää päivää, sitten vain rengas pyörimään! Lapset pujottautuivat renkaan läpi, äideiltä se ei onnistunut.  Jonglöörihommat ja lautasten pyöritykset opeteltiin. Lopuksi kerättiin vauhdilla tarvikkeet kasseihin.

Palautteessa äidit halusivat lisää sirkuskoulua (kuten edellinenkin ryhmä) ja kehottivat tiedottamaan paremmin, nyt moni jäi tulematta, kun ei kuullut tapahtumasta. Hauskaa oli!