Puuliiterit alkavat tyhjentyä kevään myötä

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Jukka Nieminen toimi Sysmän kunnan palveluksessa liikuntapaikkojen hoitajana ja kouluisäntänä kaikkiaan 39 vuotta. Viime vuonna mies jäi ansaitulle eläkkeelle.
Kahdeksan vuotta sitten Nieminen perusti Jan-Palvelut -nimisen yrityksen ja pyöritti sen toimintaa työssä ollessaan vapaa-aikana. Nyt eläkepäivinä yrittämisestä on tullut hyvä keino arjen täytteeksi ja myös tehokas tapa oman kunnon hoitamiseksi.
Jukan yrityksen tuotekirjo on laaja: kiinteistöjen huoltotyöt (nurmikon leikkuut, pienet korjauspalvelut, kattojen puhdistukset jne) ja talvisin auraustyöt.


– Kulumassa oleva talvi onkin ollut aurauksen osalta työntäyteinen, lähtöjä on ollut parisenkymmentä ja yksi lenkki kestää lumentulosta riippuen 4 – 6 tuntia.
Niemisen yritystoiminta on miehen omien sanojen mukaan kuitenkin mittakaavaltaan pientä ja asiakaspiiri on muotoutunut vakioksi vuosien mittaan.

Yksi merkittävä tekijä Niemisen toiminnassa on klapien teko ja myynti. Hän ei pysty toimittamaan puuta jatkuvasti puulla lämmittäviin kiinteistöihin, siihen eivät resurssit riitä.
– Takat, saunat ja kesäisin makkaran paistot. Niistä koostuu minun asiakkaat, joille toimitan klapit mottisäkkiin pakattuna. Pyrin pitämään klapikaupan tässä laajuudessa.
Puutavaran Jukka Nieminen ostaa eri toimijoilta, lähinnä maanviljelijöiltä. Hän ottaa mielellään vastaan vinkkejä koivupuun myyjistä. Puutavara tulee Jukalle 3 metrin mittaisina runkoina, joista hän sirkkelöi 33 sentin mittaisia klapeja. Puutavara vaatii ainakin yhden vuoden kuivumisaikaa – ostat rungot tänä vuona ja myyt klapeina ensi vuonna.

Klapikauppiaan mukaan lämmityspisteet ovat lisääntyneet viime vuosina kiinteistöissä. Puu on hyvä lämmön antaja ja tuli takassa luo kodikkaan ja miellyttävän tunnelman.
– Korona-aika näyttää vaikuttavan positiivisesti klapien menekkiin. Uskon että liiterit alkavat kevään mittaan tyhjentyä ja kesällä, viimeistään syksyllä klapien kysyntä edelleen kasvaa.