Outolintu lensi Hartolaan

HARTOLA
Kyösti Piippo

Perinteinen Outolintu -elokuvailta väritti tänäkin kesänä Hartolan kulttuuriantia, tapahtuma rantautui Jokirantaan viime lauantaina.

Elokuvia näytettiin putkeen neljä kappaletta; iltapäivä aloitettiin koko perheen kuvalla Angry Birds, sitä seurasi Mies joka rakasti järjestystä, sen jälkeen Oscar -leffa Spotlight ja lopuksi Suomen ensi-iltana Ghost-
busters. Hyviä elokuvia kaikki ja yleisöäkin riitti.

Kunnan vapaa-aikaohjaaja Marja-Leena Koivisto oli tyytyväinen Outolintu -iltaan ja lupasi jatkoa tapahtumalle myös ensi kesäksi. Kaiken kaikkiaan kunta järjestää kolme elokuvailtaa vuoden juoksussa; kesäisen Outolinnun lisäksi näytännöt keväisin ja syksyisin.

Elokuvaillat toteuttaa käytännössä Keski-Suomen Elokuvakeskuksen kiertueteatteri Kino-Metso. Kiertueen teknikkona Jyväskylän ympäristössä kiertävä Teemu Kauppi totesi kiertueteatterin vievän elokuvia kuntiin, missä ei ole elokuvateatteria.

-Hartolaan on aina mukava tulla, täällä on kotoisen lämmin tunnelma.

Hartolassa syntynyt, nykyisin Helsingissä asuva Eevakaisa Salo palaa synnyinkuntaansa säännöllisesti kesiään viettämään. Hän käy mielellään paikkakunnan kultuuritapahtumissa kesän mittaan, eikä Outolintu tee poikkeusta – ohjelmassa on Spotlights. Hartolan tapahtumien lisäksi tutuksi ovat tulleet Sysmän Suvisoitto ja seuraavaksi on tulossa Kirkko Soi. Eevakaisa Salo antaa Hartolan kunnalle palautetta heikosta tapahtumien tiedotuksesta.

-Vaikka ihan vanhoja kunnon julisteita tärkeille paikoille, vaikkapa kirjastoon.

Emilia Palomäki tuli viikon lomalle tätinsä Eevakaisan luo Oulusta. Elokuvissa hän käy usein Oulussakin ja Hartolassa viikko kuluu elokuvan lisäksi vadelmia poimiessa.

Marja-Leena Koivisto myöntelee tiedotuksen ontumista, sillä nettisivut ovat olleet jumissa ja niiden päivittäjä on lomalla. Kulttuuripuolen loppukesä kuluu Maila Talvio -näyttelyn purkuhommissa ja Nuokun muuttoon liittyvien asioiden järjestelyissä.