Mestarin juhlavuosi Sysmässä

Olavi Virta, kaikkien aikojen tangokuningas, syntyi Sysmän Särkilahdessa 27.2.1915. Kuluva vuosi on kuninkaan 100-vuotisjuhlavuosi ja tapahtuma on näkynyt ja kuulunut kymmenissä eri tilaisuuksissa pitäjän eri puolilla.

Runsas vuosi ennen juhlavuoden alkua Sysmän Lions Clubissa syntyi ajatus Olavi Virran muistomerkin hankkimiseksi paikkakunnalle. Tuumasta ryhdyttiin toimeen ja perustettiin työryhmä, jonka puheenjohtajaksi valittiin Olavi Peltola. Työryhmä ryhtyi myös suunnittelemaan erilaisia tilaisuuksia, joissa muisteltaisiin laulajaa ja kerättäisiin varoja muistomerkin rahoittamiseksi. Muistomerkin suunnittelijaksi valittiin kuvanveistäjä Kimmo Pyykkö.

Hanke toteutui konkretiaksi toukokuun 16. päivänä, jolloin upea muistomerkki ”Hopeinen kuu” paljastettiin Rantaterassin puistossa. Kyseinen puisto nimettiin kunnanhallituksen päätöksellä Olavi Virta -puistoksi. Tilaisuus kokosi valtavasti yleisöä paljastettavan muistomerkin tuntumaan; kauppaneuvos Pauli Leimio ja kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki puhuivat, oopperalaulaja Matti Salminen lauloi ja Markku Veijalainen juonsi tilaisuuden. Paikalla oli Olavi Virran pojan Paulin tytär Pauliina Virta. Muistomerkkihanke oli suuri kulttuuriteko kunnalta, kuntalaisilta ja muilta rahoittajilta sekä kunnianosoitus Olavi Virran elämäntyölle.

Olavi Virta -tilaisuuksia on ollut runsaasti paikkakunnalla pitkin kevättä ja kesää. Itse asiassa tilaisuudet aloitettiin jo syksyllä 2014 Olavi Virta -99 -iltamilla ja Itte -iltamilla Teatteritalolla, missä esiintyivät paikalliset kuorot ja laulajat. Perjantaina 27.2. pidettiin mestarin varsinaiset 100-vuotisjuhlat tämän synnyinkylällä Särkilahdessa ja suuren kysynnän vuoksi tilaisuus jouduttiin uusimaan 16.5. Synttärijuhlassa esiityivät mm. Sysmän Kamarikuoro, Viis’ Raitilla, AinoSet sekä joukko solisteja Juha Saarisen orkesterin ja Jaak Lutsin säestäminä. Saarisen yhtye solistina Kyösti Neva tanssitti lopuksi juhlayleisöä.

Viis’ Raitilla on tehnyt pitäjän nuorisoseuratalo -kiertueen kevään aikana ja patsasrahaa on koottu mm. Suopellossa, Nikkaroisissa, Valittulassa ja Onkiniemellä (kiertue jatkuu loppukesästä Liikolaan, Ravioskorpeen ja Hartolaan). Lisäksi ryhmä on konsertoinut ravintola Uotissa, Hartolan Linna Hotellissa ja Vesivehmaalla.

Sysmän Suvisoitto muisti mestaria 5.7. konsertilla VPK:n lavalla ja yleisöä saapui paikalle kukkuramitoin. Vintturin NS-talolla laulettiin karaokea ja tanssittiin 18.7. Monissa muissakin tilaisuuksissa on Virran musiikkia tuotu aktiivisesti esille.

Olavi Virtaa on muisteltu muutoinkin edeltämainittujen lisäksi. Kuurina Teatterin musiikkinäytelmä ”Mestari” sai ensi-iltansa viime sunnuntaina ja useita esityksiä riittää aina elokuulle saakka. Pari näyttelyäkin on pystytetty; Silvi Kaarakaisen mainiot Virta-valokuvat ovat esillä Sysmän kirjastossa ja Kari Piitulaisen näyttely kirjakaupan yläkerrassa.

Konsertit ja tanssit jatkuvat edelleenkin; ensi keskiviikkona VPK:n lavalle saapuu loistava Virta-tulkki Hannu Lehtonen orkestereineen ja luvassa on hienon konserttiosuuden lisäksi kesäiset tanssit. Kirkko Soi kunnioittaa mestaria illallistansseissa Vanha-Kartanon Alasimessa 31.7. ja Ilmavoimien Soittokunta saapuu 5.8. pitämään konsertin muistomerkin äärelle Olavi Virta -puistoon.

Todennäköisesti sysmäläisillä kulttuuri-ihmisillä riittää virtaa jatkossakin mestarin elämäntyön vaalimisessa.

KP