Markkinamuisteloita

Ilkka Hörkkö
HARTOLA

Hartolan markkinat näyttää säilyttävän suosionsa vuodesta toiseen. Pari koronan aiheuttamaa välivuotta ja jälleen oli Hartola täynnä markkinavieraita ja markkinatunnelmaa. Myyjien määrä on jonkin verran vähentynyt, mutta kokonaisyleisömäärän kerrotaan edelleen olevan noin 30000 henkeä.

Ehkä salaisuus on juuri se, että markkinat eivät ole muuttuneet suuresti. Vaikka oheisohjelmaakin on ja myytävät tuotteet vuosikymmenten kuluessa muuttuvat jonkin verran, on markkinat juuri sitä, mitä nimi kertoo.

Jo yli sata vuotta sitten vakiintui syyskuun ensimmäinen lauantai markkinoiden ajankohdaksi. Ensimmäisiä virallisia ja luvallisia markkinoita vietettiin vuonna 1937. Jos aikaisemmin paikalla olikin suurin osa paikallisista ja naapurikuntien asukkaista, niin nykyään tilalle on tullut vapaa-ajanasukkaita sekä vieraita kaukaakin. Eihän vastaavanlaista yksipäiväistä suurtapahtumaa muualla Suomessa ole.

Lapsuudessa markkinat oli odotettu juttu. Aiemmin kuin missään suuressa kaupungissa, ihmisvilinää ja tungosta tuli nähtyä juuri Hartolan markkinoilla. Olihan se ihmeellistä. Tietenkin alle 10-vuotias joutui pitämään tiukasti vanhemman tai sisaren kädestä, ettei kadonnut ihmispaljouteen.

Tuolta ajalta ovat elävässä muistissa markkinoiden äänet, tuoksut ja maut. Tuostakin vielä vitoseen, huusi helppoheikiksi nimitetty kauppias ja lappoi kassiin rukkasia, papereita tai karamellejä. Ilmeisesti se karkkikassikin on kotiin joskus tullut, koska muistikuvat kertovat kovista ja mauttomista karkeista. Mutta olihan ne markkinoilta.

Äänekkäiden helppoheikkien ympärille oli kerääntynyt laaja rinki miesvoittoista yleisöä. Puhetta tuli ja kauppa kävi. Muistan, että joskus joku ringissä kokeili omia verbaalisia lahjojaan helppoheikki-kauppiaan kanssa, mutta totesi hyvin pian jäävänsä toiseksi. Joku totesi, että Rukkas-Antin kanssa ei kannata suuta soittaa. Pieni markkinavieras ihmetteli, kun Antti tunki seteleitä lakkinsa sisään. Eihän rahaa noin voi säilyttää, kävi mielessä.

Muistissa olevat hajut tulivat harvoin saaduista hattaroista, markkinarinkeleistä ja grillimakkarasta. Tivolit ja muut, hieman salaperäiseltä vaikuttaneet teltat äänineen kiinnostivat tietenkin. Ja surmanajo – kerrottiin, että siellä ajetaan jonkun padan seinämillä.

Ei ollut enää surmanajoa eikä naisia sahattu kahtia. Markkinarinkeliäkään ei löytynyt. Mutta johan oli markkinat!

Kuva: Arkistokuva vuodelta 2014.