Lehdolla oma konsepti

Helena Mäkinen
HARTOLA

Hartolan talotehtaan uusi omistaja Lehto Group on pääsemässä vauhtiin. Lehto Components Oy:n toimitusjohtaja Pekka Korkala kertoo, että kesän jälkeen alkaa uusien työntekijöiden rekrytointi.
– Vuodenvaihteeseen mennessä rekrytoimme noin 50 työntekijää. Tilauskantaa on, ja Hartolan yksikkö on tehtaistamme suurin. Lanseeraamme puukerrostalokonseptin, jota ryhdytään tekemään täällä. Siitä tulee yksi päätuotteistamme. Ensimmäiset toimitukset ovat syyskuun alussa ja niitä menee pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin ympäri Suomea.
– Meillä on 9 tehdasta, työntekijöitä on eniten Oulaisissa. Hartolassa koulutamme aluksi itse ja selvitämme, miten työvoimaa löytyy. Oulaisissa oli aluksi vaikeaa saada työntekijöitä. Sitten ihmiset huomasivat, että Lehdolta saa pysyvän työpaikan ja ongelma poistui. Hartolassa meidän pitää löytää oma paikkamme. Lehto Components työllistää nyt 440 henkeä ja työtyytyväisyys on hyvä. Toimihenkilöt palvelevat linjaa, että kaikki toimii siellä hyvin.
Korkala kertoo, että Lehdolla on pitkät tilauskannat.
– Talousohjattu rakentamismalli takaa sen, että myös talouden notkahduksista selvitään hyvin. Tämä tehdas ostettiin, koska töitä on tiedossa. Tulimme tänne työllistämään.
Mitä tarkoittaa talousohjattu rakentaminen?
– Perinteisessä rakentamisessa tarjouksen pyytäjä (esim. kunta tai joku sijoittajaryhmä) lähettää piirustuksia rakennusfirmoille. Lehto sanoo näihin usein, että kiitos, mutta ei kiitos. Emme tee toisten kuvilla, mutta kysymme, saammeko tarjota omaa konseptiamme. Siinä lähdetään meidän vakioratkaisuistamme. Arkkitehdin kynästä otamme kiinni jo suunnitteluvaiheessa ja määrämme, mitä saa suunnitella. Tällä menetelmällä pääsemme tekemään linjalla. Meillä ei ole isoja määriä eri variaatioita, siitä seuraa tehokkuus, nopeat läpimenoajat ja laadukas tekeminen. Tehokkuus painaa hintatason alas ja voimme tarjota edullisia asuntoja ihmisille. Jos asiakkaalla on erikoisvaatimuksia, me pyydämme etsimään toisen toimittajan. Lehto tuo rakennusalalle uusia toimintaperiaatteita.
– Tarjoamme urakoita, joissa huolehdimme rakennuskohteen toteuttamisesta suunnittelusta lähtien loppuun saakka. Asuntorakentamisen lisäksi teemme toimitiloja, hoivatiloja, päiväkoteja, kouluja ja myös korjausrakentamista. Rakennusala kasvoi viime vuonna 4%, Lehto 64%, Lehto Components (tehdastoiminnot) kasvoi yli 100%. Tänä vuonna rakennusala kasvaa 2%, Lehto 20-30% ja Lehto Components taas yli 100%.
– Siirrämme toimintaa työmailta tehtaille. Olemme pystyneet tehdasmaisella rakentamisella siirtämään työvoiman tarvetta maakuntiin. Iso osa tehdään jo tehtaissa, mikä vähentää tekemistä ja työvoimantarvetta pääkaupunkiseudulla. Olemme ainut tällä tavalla toimiva rakennusfirma. Kunnan kanssa yhteistyö toimii hyvin. Viime vuonna Lehto Componentsilla oli 170 työntekijää, nyt 440, ja kasvu jatkuu, summaa Korkala.

Kuvassa: Moduulit etenevät linjastolla ja valmistuvat vaihe vaiheelta. Lopuksi ne pakataan ja lähetetään. Näiden päiväkotimoduulien osoite on Botkyrka, Ruotsi.