Kirjakauppa lopettaa

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Elina Jantunen aloitti Sysmän Kirjakaupan yrittäjänä 1.10.2017 Sysmän Kirjakylä Oy:n jälkeen. Kirjakaupan perusti Hilda Laven vuonna 1921. Kirjakaupan kauniin kiinteistön omistaa Heikki Oksanen, joka toimi kirjakauppiaana vuosina 1996 – 2011.
Elina Jantunen on päättänyt lopettaa kirjakaupan toiminnan 28.1.2019.
–Kun kulut ovat suuremmat kuin tuotot, silloin ei voida puhua kannattavasta yritystoiminnasta, sanoo Jantunen suoraan.
Jantunen pyöritti ennen Sysmän yritystä kirja- ja paperikauppaa Vääksyssä viiden vuoden ajan, mutta lopetti sen toiminnot viime kesänä.
Jantusen mukaan kirjakaupat eivät enää elätä maaseudulla ja kaupungeissakin alkaa olla vaikeaa. Bisnes on liian kallis harrastukseksi.
–On miltei ihme, että kirjakauppa on pysynyt pystyssä Sysmässä näihin päiviin saakka.
Kirjakaupassa on nyt meneillään ale- ja loppuunmyynti, alennus uuden kirjavaraston tuotteista on 50 %.
Runsaan vuoden mittainen yrittäjäjakso Sysmässä on ollut Jantusen mukaan henkisesti antoisa kokemus.
–Ihailen Sysmän kulttuurin rikkautta. Suvisoitto, Pinxinmäki ja Sysmän Kirjakyläyhdistyksen vilkas toiminta ovat tuoneet runsaasti sisältöä paikkakunnan kesään.
Jantunen tähdentää, että Sysmä voi mainiosti olla kirjakylä ilman kirjakauppaakin, onhan paikkakunnalla niin paljon kirjaan liittyvää muuta toimintaa. Kirjakyläyhdistyksen järjestämät Kirjakyläpäivät ja Kirjojen Yö ovat tulleet tutuiksi valtakunnallisellakin tasolla.
– Ja tähän kaikkeen kun lisätään Sysmän Teatteritalo erinomaisena esiintymispaikkana, näyttäytyy kirjakylän tulevaisuus ihan myönteisenä.
Omasta tulevaisuudestaan Elina Jantunen ei osaa vielä sanoa mitään varmaa. Hän hakee jotain mukavaa työpaikkaa – freelance -työt lehtijuttujen kirjoittajana olisivat kyllä mieluisia.

Kuvassa: Kirjojen ystävä Helena Toivonen valitsi itselleen uusia kirjoja ja suree kirjakaupan loppumista Sysmässä.