J. Karjalainen Hartolassa

Helena Mäkinen
HARTOLA

Muusikolla oli menossa parinkymmenen keikan kesäkiertue:
-Heinä- ja elokuussa esiinnytään festivaaleilla ja kesätapahtumissa. Himoksen iskelmäfestivaaleilla oli hienoa nähdä, että ihmiset tulivat joukolla keikalle kannustamaan. Hyvä fiilis oli myös Hailuodon Bättre folk –festivaaleilla. Näitä konsertteja on harvemmin ja tällä seudulla ollaan eka kertaa.

Bändistään J.Karjalainen tuumaa:
-Sama kuin aina! Janne Haaviston kanssa on soitettu vuodesta 1982, Mikko Lankinen tuli mukaan Mustien Lasien aikaan 1980-luvun puolivälissä, Pekka Grön ja Tom Nyman ovat tuoreita, tulivat bändiin 1990-luvulla! Me ollaan perheyritys, ei tarvi jännittää esiintymisiä. Eniten pelottaisi, jos pitäisi miettiä niin kuin alkuaikoina, pelaako laitteet.  Nyt voi keskittyä omaan osuuteen. Avustavassa henkilökunnassa on yhtä monta jäsentä kuin bändissä. Tämä vaatii ison koneiston. Itse tiedän, että kun saan tutun kitaran käteeni, kaikki sujuu.

-Lauluissa melodia on tärkeä, samoin sanoitus, kertoo muusikko ja myöntää olevansa romantikko.

-Mitä muita vaihtoehtoja olisi? Kyynikko tai tosikko en halua olla. Luin juuri Gabriel García Márquezin elämänkertaa, siinä oli hauska lause: ”Tosikko haukkaa paskaa!” Kaikissa asioissa pitää ymmärtää elämää ja sen hienoja vivahteita. J.Karjalainen myöntää myös lukevansa paljon:
-Luen koko ajan. Se auttaa tajuamaan, mitä on hyvä teksti. Jos onnistun kertomaan tarinan, saatan luoda jotain, mistä joku muukin pitää.

-Vanheneminenkin tuo käsitystä siitä, mikä on hyvää. Huomaan pystyväni tekemään kelvollista musiikkia, mutta monet tekevät parempaa. Nautin musiikin tekemisestä. Nuorena tein nopeasti paljon, luokatontakin matskua. Ei ollut pidäkkeitä, mutta oli tärkeää mennä eteenpäin.  Luovuuden ja tekemisen vaikeimmaksi asiaksi on tullut oman tason hyväksyminen. Olisi luonnotonta, jos vielä kuvittelisi tekevänsä maailman parasta. Biisejä syntyy edelleen, mutta harvemmin. Sattuman soittoa tämä on: löytyy melodia, oikea sana loksahtaa kohdalleen. Asioita yhdistelemällä syntyy joku uusi juttu. Siinä on alkemistista mystiikkaa! Eikä silloin puhuta mistään hiteistä vaan kappaleista, joista itse pidän. Ensisijaisesti teen lauluja itselleni. Silloin ollaan varmoilla vesillä, kun laulun tekee ja esittää itse. Folkmusiikissa kerrotaan omalla äänellä –äänen kauneus ei ole tärkeää.

Maaseutu ja kaupunki keskustelevat J.Karjalaisen musiikissa:
-Viihdyn maaseudulla. Vietin monet lapsuuden ja nuoruuden tärkeät kesät Haukivuoressa mummon luona, monet muistot tulevat sieltä. Asuimme Roihuvuoressa, nyt asun Helsingin keskustassa. Musamaailmani on näiden välimuoto. Perniön keltaisessa talossa kirjoitan ja oleskelen maaseudun keskellä. Kosken kartanon Hereford-karja käyskentelee siinä ympärillä ja mölisee. Viihdyn siellä tosi hyvin, mutta myös kaupungissa. Vastakkainasettelu on lopetettava, kumpikin on mielettömän hienoja!