Elementtitehdas työllistää

HARTOLA
Anna Onali-Ovaska

Hartola on saamassa kauan kaivattuja uusia työpaikkoja. Tämä onnenpotku on seurausta tilaelementtitehtaan yrityskaupoista. Elementtitehtaan uusi omistaja on Pyhännän rakennustuote, joka ilmoitti viime viikolla ostaneensa tehtaan Stora Ensolta. Kauppasumma ei ole julkinen.

Tuoreet yrityskaupat lupaavat Hartolalle hyvää.

-Uskomme puurakentamisen kasvuun. Kaikki merkit viittaavat siihen, että tehtaaseen on palkattava jonkin verran lisää väkeä. Lisätyövoiman tarve selviää lähiviikkoina, kertoo Markku Koivuniemi Pyhännän rakennustuote oy:sta.

Tällä hetkellä Hartolan tehdas työllistää noin 40 henkeä.

Yrityskaupan jälkeen siitä tuli osa PRT-Forest-konsernia, joka omistaa myös puisia suurelementtejä valmistavan tehtaan Pyhännällä Pohjois-Pohjanmaalla. Konserni työllistää noin 650 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2015 oli reilut sata miljoonaa euroa.

Koivuniemen mukaan Hartolaan siirretään välittömästi osa Pyhännän tehtaan tilauskannasta. Ratkaisu tarkoitta sitä, että Hartolassa aletaan valmistaa tilaelementtien lisäksi myös suurelementtejä.

-Tilaelementit ovat täysin uusi asia meidän tuoterepertuaarissamme. Se on selkeä vahvuus meille, Koivuniemi luonnehtii.

Tilaelementti on valmis laatikko, josta on useimmiten viimeistelty myös sisätilat. Tilaelementeistä voidaan koota rakennuspaikalle valmis talo melko nopeasti sijoittamalla elementtejä vierekkäin ja kasaamalla niitä päällekkäin. Suurelementit ovat valmiita osia, jotka liitetään toisiinsa vasta rakennuspaikalla.

Puisia elementtejä käytetään erityisesti asuintalojen kuten rivi-, luhti- ja kerrostalojen rakentamiseen.

Hartolan tehtaan osto houkutti Pyhännän rakennustuotetta kahdesta syystä.

-Tehdas ei vaatinut merkittäviä lisäinvestointeja. Lisäksi Hartolalla on hyvä sijainti. Markkinat eli Helsinki, Turku ja Tampere ovat suhteellisen lähellä, Koivuniemi sanoo.

Yrityskauppojen lisäksi Pyhännän rakennustuote ja Stora Enso sopivat puurakentamiseen liittyvästä yhteistyöstä. Stora Enso investoi parhaillaan Varkauteen rakennettavaan LVL-tehtaaseen, jossa valmistetaan viilutettua puuta. Sitä aiotaan hyödyntää jatkossa myös Hartolassa.

Yksi vastaus artikkeliin “Elementtitehdas työllistää”

  1. Tämä yrityskauppa on erittäin merkittävä taloudellinen potku ylöspäin Hartolan kunnalle. Samoin se on potku myös ostajalle, koska laajemmille markkinoille on nyt lyhyempi etäisyys. Hartola on saanut uuden työllisyyttä lisäävän teollisuuslaitoksen vähentämään työttömyyttä ja kasvattamaan samalla kunnan tulotasoa. Onnea Hartolalle!

Kommentit on suljettu.