Asenne ratkaisee

Kaisa Vigman
HARTOLA

Tunnelmallinen sali sai arvoisensa juhlahetken, kun Itä-Hämeen Opiston lukiolaiset tanssivat Wanhojen tanssejaan. Ja me läsnäolijat saimme olla osallisina tässä hetkessä.
Nuoret olivat kauniita ja rohkeita. Heistä säteili ilo ja huumori – jopa nuoruuden kaikkivoipaisuuskin – ja se tunne, kun koko elämän kirja on edessä avoimena ja ennenkaikkea kutsuvana. Heidän juhlansa ja juhlatanssinsa olivat heidän näköisiään ja niistä hehkui nuoruuden väkevä vimma ja voima, jotka valtasivat myös katsojan mielen.
Tanssijoiden joukko oli pieni, enkä tuntenut heistä ketään entuudestaan. Joukon pienuus olikin minulle se iso juttu, sillä se mahdollisti jokaisen nuoren esiintulon ihan omana itsenään. Wanhojen tanssit eivät ole tanssikilpailu, vaan asenne ratkaisee sekä tekemisen meininki. Huomasin pohtivani ihan kummallisia ajatuksia: kuka heistä minä olisin ollut silloin, kun olin nuori? Olisinko ollut frakkipukuinen tyttö vai prinsessa? Kenties hän, ken tanssi sukkasillaan? Vieläkö minusta löytyy kapinaa ja asennetta, vai onko maailma jo tasoittanut minut?
Itä-Hämeen opiston Wanhojen tansseissa oli myös monikulttuurisen, lämpimän perhejuhlan tuntua. Opiskelijat ovat valinneet juuri tämän opinahjon, jokainen omista syistään.
– Tämä on pieni ja yhteisöllinen paikka opiskella, kertoo jyväskyläläinen Kristiina Harju. Hänen tyttärensä on yksi tanssien tähdistä.
– Täällä on myös hyvä opiskella itsenäistä elämää ja itsenäistymistä. Meille Itä-Hämeen opisto on ollut erinomainen ratkaisu, sillä ryhmän pienuuden vuoksi kaikille opiskelijoille löytyy aikaa, hän jatkaa.
Kristiina ompelee ammatikseen ja omalle tyttärelleen hän ompeli ekologisen juhlapuvun.
– Siinä on banaanikangasta ja 3D-printtinauhaa, joka on tehty maissista ja sokeriruo’osta, mutta se jää nyt yllätykseksi häihin, sillä loppujen lopuksi tytär valitsi ylleen toisen kirpputorilta löytämistään puvuista, hän hymyilee.

Kuvassa: Itä-Hämeen Opiston lukiolaisten Wanhojen tansseissa tanssi kaikkiaan seitsemän paria. Musiikien valinnassa oli huomioitu perinteet, mutta myös opiskelijoiden oma kädenjälki oli ilahduttavasti havaittavissa.