Avainsana: harrastukset

Julkaistu

Kevätnäytös kukoisti

Samuli Simula
SYSMÄ

Sysmän voimistelijoiden kevätnäytös toi Päijänne Areenan täyteen. Näytöksen teemana oli ”Tarinoita metsäpoluilta”.

Seuran pj. Anne Sireni piti avajaipuheen.

  • Urheiluseuroissa on hyvää kantavaa voimaa. Seurat mahdollistavat säännöllisen liikkumisen ja samalla edistävät sekä fyysistä, että henkistä hyvinvointia, ehkäisevät sairauksia, parantavat mielialaa ja vähentävät stressiä. Urheiluseuratoiminta tuo ihmiset yhteen, luo ystävyyssuhteita, vahvistaa paikallisia yhteisöjä ja mahdollistaa uusia kokemuksia. Seuratoiminta ehkäisee syrjäytymistä. Seuroilla on kulttuurinen ja kansallinen merkitys. Seuroilla on myös kasvatus- ja kehitystehtävä. Urheiluseurat opettavat tärkeitä asioita, mm. yhteistyötä, kurinalaisuutta ja vastuunkantoa. Vapaaehtoisten voima asuu seuroissa. Suurin osa toiminnasta pyörii vapaaehtoisten voimin. Meidän jäsenmäärämme on selkeässä kasvussa koronavuosien jälkeen. Seuramme ohjaajat ovat valtavan ammattitaitoisia, eteenpäin katseensa suuntaavia ja aktiivisia. Seuran hallituksessa on valtavasti suorittavaa positiivista naisenergiaa. Jokainen jäsen tuottaa aktiivisesti merkityksellisiä ideoita. Olen saanut onnellisesti seurata ryhmässä tämän näytöksen pystyyn nousemista.

Anne kiittää yleisöä ja kaikkia yhteistyössä mukana olevia henkilöitä ja tahoja toivottaen nautinnollista näytöstä.

Esitykset herättää yleisön tunteet. Näytöksen nuorimmat esiintyjät, tenavajumpan ”Mörrimöykyt” ja perheliikunnan ”Röllien voimisteluhetki” sulattavat sympaattisella esityksellään katsojien sydämet. Mukana näytöksessä oli kahdeksan SyVo:n ryhmää ja loistavat, persoonalliset ja erilaiset esitykset.

Mainittakoon yksi seuran palkituista. Iina Jokinen saa seuran hopeisen ohjaajalautasen arvokkaasta ohjaustyöstään. Iina on ollut aktiivisesti mukana seuran toiminnassa nuoresta tytöstä saakka.

  • Meillä on monipuolista tarjontaa harrasteryhmistä aina kilpatasolle saakka. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Helpolla pääsee mukaan ryhmään kokeilemaan. Opastusta löytyy tanssista ja muustakin liikunnasta. Harjoituksia on kerran viikossa, tervetuloa! Minun ohjaamani ryhmä SSD Lupine ja esitys ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin” sai kunniamaininnan alueellisissa kilpailuissa, kertoo aktiivi ja ohjaaja Anni Taskinen.

Näytös vei mukanaan ja sai katsojat hyvälle tuulelle.

Kuvassa: Palkittu ryhmä SSD Lupine 13-15 v tyttöjen tanssisarjassa. Kokonainen ehjä teos, positiivinen ote, huumoria unohtamatta.

Julkaistu

Liikunnan iloa, kädentaitoja, puutarhaunelmia

Helena Mäkinen
HARTOLA



Itä-Hämeen Opistolla 12.-13.4. järjestetyn kansalaisopiston kevätnäyttelyn tapahtumapaikkana oli tällä kertaa Opiston liikuntasali. Anni-Sirkku Askola-Piispasen lavis-tuntien tuloksena nähtiin kansainvälisen senioritanssin rytmikkäitä ja taitoa vaativia pyörähtelyjä mm. Pojovalsen, Punainen Unikko, Tango ja EViva Espanja. Välillä tanssijat hakivat stetsonit päähänsä ja nähtiin rivitanssia ja viimeiseen Maria Merenque-tanssiin pyydettiin yleisö mukaan.

Seinillä oli silmän ilona taidetta, jota oli maalattu Marjo Akkasen Luovuus liikkeelle –taidepajassa ja Piirustus- ja maalausryhmässä.

Nyplättyjä pitsejä ja pellavaliinoja oli syntynyt Outi Junnilan opastuksella Sysmässä, ompelutöitä oli Hartolasta ja Pertunmaalta Katri Loposen käsityöryhmistä.

Kukkakerhon kasvattamia taimia, herneenversoja, samettiruusuja ja pääsiäisasetelmia oli ihailtavina monien upeiden valokuvien ohella erillisessä puutarhamajassa.

Posliininmaalausta esitteli Tiina Saarinen. Hän maalasi mukiin sormikukkia ja kertoi, että Sysmän ryhmässä olisi tilaa maalareille. Nykyisin posliininmaalauksessa käytettävät öljyt ovat ihan tuoksuttomia, toisin kuin takavuosina. Materiaalit ovat vesiliukoisia, eli tuhrut voi pyyhkäistä pois ja aloittaa alusta. Työskentely on muuttunut helpommaksi. Värit saadaan poltossa pysyviksi.

Esillä oli myös värikkäitä villapuseroita ja taidokkaita ikoneita. Ja mitähän kaikkea jäi huomaamatta?

Kuvassa: Arvo Eskolan (97 v.) tuohi- ja visatöistä pieni näyte Outi Junnilan pellavaliinojen päällä.

Inga Huillan ilmeikäs teos.
Kukkapiirin taimet voi kohta istuttaa puutarhaan.
Julkaistu

Kaverikuvassa Tepu ja Hupi

Emma Toiskallio
SYSMÄ

Kaverikuvassa esittäytyy tänään Tepu Dreever ja Hupi Labradori, mainiot koirakaverukset. Toimittajan koiran kielen taito on vielä hieman ruosteessa, joten omistaja Maarit toimii tulkkina juttua varten.

Esittäytyisittekö ensin lukijoille?

  • Hupi on viisivuotias ja Tepu yhdeksän. Ammattina molemmilla on metsästys ja harrastuksena rakastettuna ja rapsutettavana olo, vastaa hieman jännittynyt kaksikko.

Jos olisitte ihmisiä, niin millainen parivaljakko olisitte?
Tähän Hupilla on nopea vastaus.

  • Tepun olisi pitänyt syntyä nartuksi, joten se olisi äiti ja minä sitten varmaan teini, jonka mielestä kaikki äidin tekemä on noloa. Tepulla on nimittäin ihan hirveä hoivavietti ja toisaalta se osaa olla oikea puurokorva. Annas olla, jos minulla on hieman korvantauskarvat vinossa, niin jo on Tepu ne nuolemassa suoraksi. Toisaalta, jos minä haluaisin kuunnella annettuja ohjeita, hössöttää Tepu jotain aivan muuta – se on niin noloa.
  • Itse sotket helposti metsässä jäljen, toppuuttelee Tepu ja molempia naurattaa.

Milloin tapasitte ensimmäisen kerran?

  • Se oli varmasti aika tyypillinen vanhan koiran ja uuden pennun kohtaaminen, kertoo Tepu. Tulin taloon jo edellisen vanhan koiraherran aikaan. Hän opetti minut tavoille, ja kun aika sitten hänestä jätti, tuli perheeseen Hupi. Pennut ovat niin onnettomia pötkylöitä, kyllä siinä jokainen kunnon koira varmasti katsoo asiakseen moisesta hieman huolen pitää.

Onko teillä jokin mieluisin yhteinen lempipuuha? Entä mikä on hurjin muisto?

  • Meistä on ihanaa riehua yhdessä, vaikkapa aukealla jäällä. Metsässä liikkuminen on myös parasta, joskin meillä on vähän erilaiset vietit. Tepu jäljestää jäniksiä ja kettuja, Hupi lintuja.
  • Hurjin muisto liittyy televisioon. Isäntäväki oli saunassa ja telkkari oli päällä. Olimme aivan rauhassa sohvalla, jossa myös kaukosäädin lepäsi. Meillä on yhteensä kahdeksan jalkaa, joten on vaikea sanoa, mikä tassu se oli, mutta yksi sellainen osui kuitenkin volume -nappulan päälle. Television ääni meni täysille ja se oli hirveää!

Mitä teille merkitsee ystävyys?

  • Se on sellaista kihelmöintiä. Vaikkapa reissuun lähdöstä tulee paljon hauskempaa, kun sen voi jakaa toisen kanssa. Odottaa oikein innolla! Eikä mikään maistu paremmalle kuin yhdessä syödyt koirankeksit.

Kuvassa: Kaverusten yhteisiä lempipuuhia on jäällä riehuminen. Tepu on kuitenkin pidettävä kiinni, sillä jos jälki sattuu kohdalle, niin silloin mennään! Kuva Maarit Manninen

Julkaistu

Kaverikuvassa Nella ja Kurkku

Emma Toiskallio
SYSMÄ

Ystävyys on yksi elämän merkityksellisimmistä suhteista. Se on voima, joka kannattelee vaikeina hetkinä ja ilahduttaa arjen keskellä. Tänään meillä on kaverikuvassa ystävykset Nella ja Kurkku. Koska Kurkku sattuu oleman hevonen, vastaa Nella haastattelukysymyksiin molempien puolesta.

Esittelisitkö teidät ensin lukijoille?

  • Joo, mä olen Nella 12 vuotta ja asun Sysmässä. Kurkku on kuusitoistavuotias lämminverinen tamma. Olen harrastanut ratsastusta vuodesta -21 ja Kurkku puolestaan koko ikänsä – sillä ei rodustaan huolimatta ole koskaan ajettu. Kurkku tuli meille perheen silmäteräksi elokuussa 2024. Kävimme ensin tutustumassa siihen viikonlopun ajan, silloin tapasimme ensimmäisen kerran.

Onko teille ehtinyt tulla jo yhteisiä lempipuuhia?

  • Kurkun ehdoton lemppari on maastossa ylämäkien laukkaaminen ja esteiden hyppääminen. Olen itse aloittanut kisaamisen -23 ja on ollut ihanaa harjoitella Kurkun kanssa, kun se on niin innokas. Sanoisin että meidän yhteinen lempijuttumme onkin juuri hyppääminen ja maneesissa reippaasti laukkaaminen.

Yhteisiin tallipäiviin kuuluu ruokintaa, hoitotöitä, ratsastusta ja lihashuoltoa. Tarkkojen rutiinien ja monipuolisen yhteisen touhuilun myötä kaverukset ovat tulleet toisilleen hyvin tutuiksi.

Miksi juuri Kurkku on paras kaverisi, ja mistä arvelet sen pitävän sinussa?

  • Kurkku on mun paras kaveri siksi, että sen kanssa on aina hauskaa, eikä kahta samanlaista päivää ole. Tylsää ei varmasti tule. Uskon, että Kurkku pitää minusta, sillä se on aina innoissaan lähdössä yhdessä puuhailemaan, Nella tuumii.

Jos Kurkku olisi ihminen, millainen se olisi?

  • Se olisi varmasti omatahtoinen ja sisukas persoona, mutta samalla sopivasti herkkä ja ehdottoman lämminsydäminen. Kurkku on rohkea ja sillä on paljon mielipiteitä.

Millaista on hyvä ystävyys?

  • Ystävyys on luotettavia kavereita, joiden kanssa saa olla oma itsensä. Ei tarvitse miettiä riittääkö itse tai miltä näyttää. Kurkku on juuri sellainen ystävä.

Kerrohan Nella vielä, mikä on ollut tähän mennessä mieleenpainuvin yhteinen kokemus ja onko teillä suunnitelmia tulevalle kesälle?

  • Jännittävintä on varmaan ollut Kurkun kotiin hakeminen ja tutustuminen uuteen talliin. Varsinaisia kesäsuunnitelmia meillä ei ole, treenaillaan monipuolisesti ja pidetään hauskaa yhdessä.

Kuvassa: Kurkussa on parasta, että se on aina menossa mukana, oli kyseessä ahkera treeni tai pieni höpsötys, kertoo Nella. Kuva Pinja Leppänen.

Julkaistu

Marskin keppi kotiutui Onkiniemelle

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Onkiniemellä asuvan Raimo Salosen tädin mies Mikko Salonen joutui vuonna 1940 rintamalle heti armeijan jälkeen. Mies joutui oitis tositoimiin etulinjassa ja haavoittui jalkaansa tykin ammuksen sirpaleesta. Vamman vuoksi hän päätyi sairaalahoitoon Kauniaisten sotavammasairaalaan.

Eräänä päivänä sairaalaan tuli arvovieras, kun marsalkka Mannerheim poikkesi ryhmänsä kanssa tervehtimään haavoittuneita sotilaita. Hän pysähtyi Mikko Salosen kohdalle ja kysyi vointia. Tämä vastasi voivansa olosuhteisiin nähden hyvin, kävely vain ei onnistunut ilman keppiä.

  • Tässä on keppi sotilaalle, sanoi Mannerheim ja ojensi Saloselle oman kävelykeppinsä.

Mikko Salonen käytti keppiä vuosikausia, mutta jossakin vaiheessa se jäi lepäämään rauhassa aitan kätköihin.

Vuonna 1975 Raimo Salosen mummo liukastui jäisellä pihatiellä ja keppiä tarvittiin taas. Mikko luovutti kepin mummon käyttöön ja tämä käytti sitä koko ajan. Muuton mukana keppi tuli takaisin kotiin Onkiniemelle.

  • Sitä säilytettiin aitassa. Isäni oli haavoittunut myös pahasti sodassa ja se katkeroitti hänen mielensä, sodasta tai kepistä ei puhuttu kotona sanaakaan. Kerran varkaat kävivät meidän aitasta varastamassa vanhoja ja arvokkaita entisajan esineitä, mutta onneksi keppi oli toisessa paikassa, kertoo Raimo Salonen.

Jossakin vaiheessa Raimon poika oli pistänyt kepistä vinkin netin huutokauppasivuille ja tarjouksia tuli. Eräs turkulainen mies tarjosi 5000 euroa ja nosti vielä tarjousta myöhemmin, muuta keppi sai jäädä Onkiniemelle.

Salonen aikoo keskustella poikansa kanssa kepin tulevasta kohtalosta.

  • Hän tietysti saa päättää asian, mutta toivon kepin jäävän suvun haltuun jatkossakin.

Lähilehdessä 7.11.2024 on juttu Mannerheimin Sysmä -vierailusta elokuussa 1935 ja jutun kuvassa Marski poseeraa laivarannassa keppi kädessään. Nyt voi vain arvailla, onko kyseessä sama keppi mikä viettää aikaansa Raimo Salosen tarkassa valvonnassa Sysmän Onkiniemellä?

Kuvassa: Raimo Salonen säilyttää huolella arvokasta Marskin keppiä.

Kepin helassa kahvan alapuolella on Mannerheimin logo M.