T18-joukkue aloitti kautensa voitoilla

Jari Yli-Talonen
HEINOLA/SYSMÄ

Viikonloppuna 6.10.2024 aloitti SB Heinolan T18-joukkue kautensa Keravalla. T18-joukkue pelaa valtakunnallista ylialueellista sarjaa. Sarjassa vastaan asettuvat viime kauteen verratessa pääosin uudet joukkueet. SB Heinolan T18-joukkueeseen oli tällä kertaa saatu mukaan koko perusrosteri eli 11 kenttäpelaajaa ja maalivahti.  Jatkossa apuja on tulossa alueen T16-joukkueista, joilla sattui nyt samaan aikaan olemaan oma turnaus.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Saipa/Susien yhteisjoukkue. SB Heinola puolusti  ja hyökkäsi riittävän tehokkaasti koko ottelun ajan. Maalilla torjunut Iiris Nurminen pelasi viime kauden tavoin varmoin ottein. SB Heinolalla oli välillä takaa-ajajan asema, mutta SB Heinola käänsi ottelun kolmannessa erässä. Tuloksena oli ansaitusti voitto 9-6.

Tunnin tunnin tauon jälkeen vastaan asettui kotijoukkue Blackbirds. SB Heinola vei peliä välillä ihan miten halusi, mutta maalinteko oli jostain syystä tällä kertaa vaikeaa. Maalipaikkoja tuhlailtiin ja vastustajan maalin tolpat pelastivat monta maalia. Lopputuloksena oli kuitenkin selkeä 4-0 voitto ja maalivahdillemme Iirikselle ansaitusti nollapeli. Sysmän tyttöjen Ainon, Lotan ja Elinan panos joukkueelle oli jälleen erittäin merkittävä.

Tehokkaimpina kahdessa ekassa pelissä olivat:  Elina Yli-Talonen 6+0,  Riia Lahtinen 2+3, Lotta Ruppa 0+4, Aamu Raappana 3+0, Piitu Jokela 0+2 ja Aino Kurvinen 2+0.

Seuraava turnaus on kotiturnaus Kailas-talolla su 20.10.2024. Vastaan asettuvat klo 11.00 Rangers ja klo 14.00 ErVi.

‐–‐—————
Joukkue kiittää lämpimästi tukijoitaan kaudelle 2024-2025:
Kuntokeskus CrossGym, 
Vesanrakennus.fi
, Metsänomistajat Päijät-Häme, 
Heinolan Levy ja Lista, 
Metsänhoito Lehtinen, 
PT-Forest
Versowood
, Kuljetus M Kivelä
, Lähilehti
, Sysmän Camping, 
Pirren Pesula, 
Linja-autoliikenne Samuli Haarasilta
, SH yrityspalvelu, 
Padasjoen Säästöpankkisäätiö
, Heinolan Uutiset, Sysmän Säästöpankkisäätiö, Meijerin Maitobaari Sysmä ja Kone-Heino Oy.