Roskat pois raitilta

Viime torstaina iskivät roskapoliisit Sysmän keskustaan. Oli syytäkin, sillä kadun vieret ja puistot olivat taas talven jäljiltä kaikenlaisen roskatöryn vallassa. Sellainen ei kertakaikkiaan anna mairittelevaa kuvaa paikkakunnalle saapuvalle vieraalle – eikä se hivele paikallisenkaan asukkaan silmää.

Yksi Sysmä -hengessä viitisentoista ahkeraa siivoojaa lähti eri puolille keskustaajamaa roskasäkit kainalossaan Hannu Sirenin ohjeistamana. Tänä keväänä vesurit ja kirveet jätettiin kotiin ja talkoolaiset keskittyivät vain roskien keräämiseen. Terttu Hilden ja Mikko Pietiäinen saapuivat yhtä aikaa Sirenin huoltopisteeseen jätesäkkien hakuun ja lähtivät sitten omille ”tonteilleen” töihin.

Paikalla oli myös kevätsiivouksen puolesta kampanjoinut Raija Hänninen. Hän ihmetteli tämänkeväistä roskien suurta määrää ja piti kunnan markkijoijana tärkeänä, että Olavi Virta -vuoteen mennään tässäkin suhteessa edustuskunnossa.

–Meillä on Sysmässä monta muutakin tärkeää tapahtumaa kesän aikana ja niiden myötä paljon myös vieraita.  Täytyyhän kylän kasvot olla siistit, tähdensi Hänninen.

Talkooväki teki tehtävänsä ripeästi ja tehokkaasti. Jätesäkkejä kertyi Sirenin peräskärryyn parikymmentä ja keskustan pääraitit saatiin siisteiksi.

Hannu Sireni ja Raija Hänninen haluavat lähettää suuret kiitokset myös niille muutamille henkilöille, joiden tiedätään puhdistavan ympäristöä roskista ihan omalla ajallaan.

Siivoustalkoot tulevat ohjelmaan myös jatkossa ja Hannu Sirenin mukaan todennäköisesti entistä laajemmassa muodossa. KP