Puutarhaparatiisi

Perenna Puutarha Pöntinen on Liisa ja Hannu Pöntisen vuonna 1985 perustama pitkälti perennoihin erikoistunut viljelmä Ravioskorven reunamilla. Lappeenrannassa puutarhureina toimineet Pöntiset muuttivat Liisan kotitilalle Ravioskorpeen v. 1983.

Millainen oli puutarha-alan yrittäjän kesä 2015?

–Sään puolesta kylmä, kaupallisesti huonohko, mutta kasvit ovat voineet hyvin kostean maaperän ansiosta, vastaa Hannu Pöntinen salamannopeasti.

–Ja hedelmäpuiden pölyttyminen epäonnistui, jatkaa Liisa Pöntinen.

Kevät oli tosiaan kylmä ja liian myöhään tullut lämpö oli ehkä asiakkaiden luoma kuva tulevasta kesästä ja moni jätti tulematta kasviostoksille sen takia. Loppukesä – varsinkin elokuu – osoittautui kuitenkin varsin hyväksi kasvukaudeksi ja kaikki kasvit ehtivät hyvin mukaan kasvukauden rytmiin.

Pöntisten tuoteperhe kasvaa kaiken aikaa ja uusia lajikkeita (perennat, puut, pensaat) hankitaan koko ajan lisää. Puutarhan hittituotteita ovat tietty perennat (500 eri lajia) ja pensaat.

Pöntisten kauniin puutarhan ovat löytäneet myös monet ryhmät ja vieraita saapuu kaukaakin Liisan ja Hannun opastamille pihapuutarhakierroksille. Puutarhaan on syntynyt useita näytealueita; mm. iso aurinkokello kivikkokasveineen, labyrintti leimukukkineen, hainäosasto ja varjossa viihtyvien kasvien alueet. Omassa puutarhassa työskentelevät Pöntiset ehtivät harjoittamaan viherrrakentamista (suunnittelu ja ylläpito) myös vieraille. Uusinta uutta kuluneena kesänä oli myyntipisteen perustaminen Hartolaan.

–Se oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus ja tarkoitus on jatkaa siellä tulevanakin kesänä, toteaa Liisa Pöntinen.

Parikymmentä vuotta Sysmässä ravintoloitsijana toiminut Minna Gripenberg on löytänyt ravintolatyön jälkeen puutarhatyöstä uuden ja mieluisen harrastuksen. Hän opiskelee Lepaan puutarhaopistossa ja suoritti työssäoppimisjaksot Pöntisen puutarhalla. Työviikko sisälsi kolme päivää Hartolassa ja kaksi päivää Ravioskorven puutarhalla. Minna kertoi harkinneensa puutarha-alan opiskeluja jo muutaman vuoden ajan oman kodin puutarhan antamien kokemusten innoittamana.

–Tämä on mukavaa ja monipuolista työtä. Paljon asioita on vielä oppimatta, mutta innostus ei ole laimentunut yhtään, kertoo Minna.

Minnan tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä auki, mutta jokin puutarha-alaan liittyvä työ voisi olla hyvinkin mahdollinen.

Vaikka kesä on pikkuhiljaa hiipumassa, työt puutarhassa eivät lopu. Syksy on vielä vilkasta aikaa; kostea maa takaa onnistuneet istutukset, arkoja kasveja suojataan talven varalle, lehdet kompostiin, leikkauksia, kalkituksia……

Talvikausi on hiljaista aikaa, mutta sitä ei kestä kauaa – kylvöt alkavat jo helmikuussa. Sydäntalven kuukausina tehdään monenlaista yrittämiseen liittyvää taustatyötä kuten markkinointiin tiukasti liittyvien kotisivujen uusimista ja laajentamista. KP