Nuorten Beach Party

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Sysmän 4H -kerholla on parhaillaan käynnissä Leader -rahoitteinen tapahtumatuottajahanke. Hankkeen kestäessä nuoret oppivat suunnittelemaan ja järjestämään erilaisia tapahtumia ihan omin voimin.

Sysmä on millä mittapuulla tahansa mitattuna runsaiden kulttuuri- ja muidenkin tapahtumien paikkakunta ja niiden järjestelyt ovat onnistuneet lähinnä ansiokkaan talkootyövoiman ansiosta. Talkooväki alkaa vain huolestuttavasti ikääntyä. Siksipä tämä 4H:n hanke osuu enemmän kuin oikeaan: nuorta voimaa tarvitaan tapahtumien jatkuvuuden kannalta.

Viikonvaihteessa nuorten hanke järjesti Sysmän leirintäalueella Camping Sysmä Beach Party -tapahtuman. Hankkeen yhtenä aktiivina hääräsi Lauri Toivonen (hän nimesi aktiiviporukkaan kuuluviksi mm. Ella Siltasen, Iiro Mannilan ja Siiri Papinniemen). Toivonen kertoi, että viikonlopun Beach Party oli hankkeen toinen mittava juttu, keväällä järjestetyt lanit kuului saman hankkeen pariin.

–Tämä on ollut mielenkiintoinen ja antelias juttu. Itse olen häärännyt markkinoinnin ja mainonnan parissa sekä ollut mukana rekrytoimassa esiintyjiä. Ja kaikenlaisia yleishommiahan tässä on saanut tehdä.

Leirintäalueen yrittäjä Mia Kärkkäinen kiitteli avoimesti nuorten touhuja leirintäalueella.

–Vaikka pyrin omalta osaltani tekemään Camping Sysmästä rauhallisen ja hiljaisen paikan matkaajille, tällaista nuorten hanketta ei voi sivuuttaa. Näistä aktiiveista kasvaa meille Sysmään jatkossa erinomaisia toimijoita vaikkapa Suvisoiton ja Kirjakyläpäivien tarpeisiin.

Toimittajan pistäytyessä rannalla alkuillasta, olivat tubettajat Mona Ilona ja Daniel Okas kovassa vauhdissa. Yllättävän hyvin paikalla olleet nuoret tunsivat kaksikon musiikkia. Vuoroaan illan mittaan odottivat mm. Game Over, Mansesteri, Adi L Hasla ja kotitekoinen Kody -bändi.

Ja ihan hyvin näyttivät paikalla olleet vanhemmatkin viihtyvän tässä vauhdikkaassa seurassa!