Nuoramoislaiset vastustavat

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Nuoramoisten ja muidenkin lähikylien väki teki kaikille päättäjille tiettäväksi, että he eivät aio luopua koulustaan. Ilmassa leijui aitoa kapinahenkeä, kun koululla järjestettiin asiasta viime viikolla lain mukainen kuulemistilaisuus.
Tilaisuuden ohjelma eteni edellisen kuulesmistilaisuuden mukaisesti; kuultiin konsulttifirma Perlacon Oy:n laskelmat (Jaro Koikkalainen), kunnan säästämistavoitteet (Mika Järvinen), Nuoramoisten koulukiinteistön kunto (Taneli Rasmus), opettajien ja oppilaiden sijoittumissuunnitelmat (Tuula Vuorinen) sekä varhaiskasvatuksen suunnitelmat (Helena Haavistola).
Sitten alkoi kyläläisten puhevyöry. Päivi Riutta kyseli kunnan perhe- ja lapsipolitiikan perusteita ja Ulla-Maija Luodemaan mielestä Nuoramoisten koulun säästäminen olisi hyvä signaali ulospäin ja nostaisi kunnan imagoa. Johanna Halttunen palaisi takaisin perheineen lapsuuden maisemiin Nuoramoisiin, jos koulu jatkaisi toimintaansa.
Saija Miettinen ja Satu Uotila löivät esiin laskelmia, joiden mukaan koulun lopettamisesta tulevat mahdolliset säästöt sulavat pois heti. Laskelmien pääpointti on se, että lähinnä Ravioskorven suunnalla asuvat perheet ovat lupautuneet yksissä tuumin siirtämään yhdeksän lasta Asikkalan kunnan puolelle Kalkkisten kouluun ja siitä aiheutuva valtionavun pieneneminen on Sysmän kunnalle määrältään enemmän kuin Nuoramoisten koulun lakkauttamisesta saatu säästö.
Kyläläiset luovuttivat päättäjille adressin, missä liki 1000 henkilöä vastusti koulun lakkauttamista.
Koulun opettajista Janne Jokinen peräsi lasten oikeutta oman mielipiteensä ilmaisuun ja Janne Lehtinen totesi konsulttien laskelmien olevan vääriä. Huonoista vaihtoehdoista hän piti parhaimpana lisäajan antamista koulun toiminnalle. Lehtisen mukaan koulun lakkauttaminen on ajankohtaista vasta sitten, kun lapset loppuvat kyliltä.

Kuvassa: Kyläläiset luovuttivat päättäjille adressin, missä liki 1000 henkilöä vastusti koulun lakkauttamista.