Ilola Innissä irroteltiin viikonloppuna

Mika Sankari
SYSMÄ

Hienon boutigue-hotellin viikonloppu tarjosi asiakkailleen perjantaina 24. heinäkuuta mahdollisuuden nauttia useiden esittäjien stand up -komiikasta terassilavalla. Seuraavana päivänä hypättiin benjihyppyjä 70 metrin korkeudesta Ilola Innin rannassa. Tämän lisäksi paikan päällä esiteltiin lähiseutujen grilliherkkuja ja maisteltiin panimotuotteita. Lauantai-iltana oli tarjolla myös livemusiikkia.

Vuodelta 1885 peräisin olevaan kestikievariin entisöity pienhotelli tarjoaa upean näkymän Päijänteelle. Neljän hotellihuoneen ja neljän sviitin kokonaisuutta vuokrataan esimerkiksi juhliin tai yritysten tarpeisiin. Tiloja on ehostettu viime aikoina ahkerasti ja pian alkaa olla valmista.
-Huoneet ovat käytössä yhtä lukuunottamatta ja niiden käyttöaste on ollut kuluvan kesän aikana erittäin hyvä, hotellipäällikkö Satu Ärling kertoo.
Lähellä sijaitseva Päijätsalon alue tarjoaa kiehtovia reittejä luontomatkailijoille. Niiden antia pääsee tarkastelemaan esimerkiksi vuokrattavilla läskipyörillä. Sup -lautojakin on vuokrattana lähivesien tutkimista varten. Satamasta löytyy 20 vierasvenepaikkaa ja veneilijöille tarpeelliset palvelut.
Ilola Innin hyppylauantaina useampikin uskalikko nostettiin yläilmoihin kahvila-ravintolan terassille kokoontuneen yleisön kannustaessa hyppääjiä. Järjestelyjä hoiti alan kokenut ammattilainen jo vuosikymmenten takaa eli espoolainen SkyBreakers.
Pia Mattinen kertoo hypyn sopivan monille, mutta eräs tärkeimmistä rajoituksista liittyy elopainoon.
-Jos painat alle 45 kiloa, niin hyppyköysi ei jousta käytännössä ollenkaan hyppääjän ollessa liian kevyt, Mattinen sanoo.
Tandemhyppy olisi toki mahdollinen.
-Seuraavat sitten vaan hyppäämään, ihan helppo juttu, sanoi ensimmäisenä hypännyt ja muille mallia näyttänyt Ärling hyppynsä jälkeen ja kertoi muistavansa suorituksensa tuoreeltaan oikein hyvin ja mukavana elämyksenä.
Jotain on kehitteillä Ilolassa hänen mukaansa koko ajan, sesonkiaikana on monia tapahtumia luvassa jatkossakin. Tämän viikonlopun tapahtumat olisivat sopineet hyvin esimerkiksi varsinaisten Uotinpäivien ohjelmistoon.

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Ilola Innin ohjelmallinen viikonloppu aloitettiin perjantai-iltana stand up -komiikalla. Kaiken kaikkiaan kuusi esiintyjää nousi vesisateen keskellä lavalle, eikä sade vesittänyt yhtään esiintyjiä – ei myöskään yleisöä.
Monille paikkakunnan ihmisille tuttu Jaakko Suomala oli haalinut kokoon itsensä lisäksi viisi esiintyjää: Bahar Tokat, Erin Crouch, Kikka Linnajärvi, Bill Munsil sekä Sakke Korhonen.
Jaakko Suomala toimii matematiikan ja fysiikan opettajana Itä-Hämeen opistossa Hartolassa, mutta tekee siviilitoimensa lisäksi runsaasti stand up -keikkoja.
Suomala kiinnostui stand upista keväällä 2011.
-Katsoin paljon suomalaista stand uppia youtubesta sekä ostin useimpien suomalaisten koomikoiden dvd -äänityksiä. Kun olin sijaisena yläasteella, opettelin aluksi muiden koomikoiden juttuja ja kerroin niitä oppilailleni. He yleensä tykkäsivät niistä kovasti.
Vähitellen Suomala alkoi keksiä omia juttuja ja kirjoitteli niitä huvikseen muistiin. Kun hän toimi syksyllä 2011 sijaisena Mäntsälän yläasteella, pyysivät oppilaat häntä joulupukiksi.
-Suostuin ja päätin tehdä siinä tilaisuudessa myös stand up -esityksen, toteaa Suomala.
Niin hän tekikin ja nyt on miehellä takana n. 700 stand up-keikkaa. Vuositasolla se tietää 60–70 esiintymistä, tosin nyt koronan takia keikkoja tulee hiukka vähemmän.
Suomalan mielestä opettajan ammatti ja stand up sopivat hyvin yhteen. Tosin hän ei tee niitä samaan aikaan.
-Molemmissa olen yleensä äänessä ja huomion keskipisteenä.
Esiintymisissään Jaakko pyrkii luomaan yhteyden itsensä ja yleisön välille tarkoituksenaan saada ihmiset nauramaan mahdollisimman paljon. Hänen komiikkansa sisältää paljon eri aiheita, hän keskustelee yleisön kanssa ja keksii niistä tilanteista mukavia heittoja. Ilolassa tämä näkyi selvästi; keskustelut pöydässä istuvien ihmisten kanssa menivät välillä varsin syvällisiksi ja kuitenkin Suomala löysi aina näistä tärpeistä sen naurettavan ytimen. Se taito vaatii vankkaa improvisointikykyä.
Suomala esiintyy missä vain: ravintoloissa, syntymäpäivillä, häissä sekä yritysten ja yhdistysten pikkujouluissa – missä vain kaivataan naurua. Hänen esikuviaan ovat Ismo Leikola ja jo edesmennyt Mitch Hedberg.