HAU-HAU -aateliset

Kaisa Vigman
HARTOLA

Viikon verran ovat Kuningaskunnan koiravaltakuntaa hallinneet uudet aateliset. Hartolassa järjestettiin valtakunnallisena Koiranpäivänä tapahtuma, jossa valittiin Kuningaskunnalle kokonainen koirien kuningasperhe. Ajatuksen takana oli Linnakoirien Mika Korpela.
Tapahtuma aukaistiin Facebookiin paria viikkoa aiemmin. Siellä sai käydä äänestämässä mieluistaan koiraa ja tykkäysten perusteella koirat löysivät paikkansa kuningasperheessä. Eniten ääniä keräsi Johanna Huttusen koira Luka, joka kruunattiin Hartolan ensimmäiseksi koirien kuninkaaksi. Kuningattaren kruunun sai Mimmi, kaunis siperianhusky, jonka omistaa Amanda Jalkanen. Lisäksi kruunattiin prinssi ja prinsessa, mutta myös narrin tittelille löytyi ottajansa ja kuninkaallisen neuvonantajankin paikka täytettiin.
Varsinainen tapahtuma starttasi Hartolan torialueelta. Paikalle saapui kolmisenkymmentä koiraa omistajineen. Voisi kuvitella, että noinkin suuren koiralauman kanssa saattaisi syntyä hieman ”tilanteitakin”, mutta koirat käyttäytyivät hyvin ja olivat tyylikkäästi omistajiensa hallinnassa. Siitä alkoikin sitten hulppeannäköinen iltakävely – koiraparaati – kohti Linna Hotellia ja kruunajaisia.
Linna Hotellin liikuntahallista on keinonurmipohjan asennuksen jälkeen muovaantunut koirien harrastuskeskus – Koirakeskus Kaiku – ja sen toimijana, sekä tapahtumajärjestäjänä toimii Linnakoirat.
– Itseasiassa tämä on ainoa rakennus Suomessa, jossa on hotelli, ravintola ja lämmin sisähalli koiraharrastukseen samassa rakennuksessa, Mika Korpela hymyilee.
– Meille tulee tähän hotellin pihapiiriin vielä kaksi uutta kenttää. Toinen on kivituhkakenttä ja toinen nurmikenttä. Sen jälkeen meillä pystyy treenaamaan talvisin sisällä ja kesäisin ulkona, Korpela iloitsee.
Iloon on muutenkin aihetta, sillä kaiken kaikkiaan koiratoiminta on lähtenyt hienosti käyntiin. Paikalliset ja lähikuntien koirakot ovat löytäneet jo paikan hyvin ja monet käyvät säännöllisesti treenaamassa salissa.
– Tämä on myös saanut valtavasti suosiota rotukoirayhdistyksissä ja esimerkiksi Palveluskoiraliitto kävi meillä pitämässä maalimieskoulutuksen. Joka viikko on jokin koiratapahtuma, kertoo Korpela.

Kuvassa: Kuningatar Mimmi, prinssi Mauriz Ferguson eli tuttavien kesken Mauri ja prinsessa Jada jaksoivat hienosti kaikki kuninkaalliset prosedyyrit.