Sysmän yrittäjäkahveilla riitti asiaa ja uusia avauksia

Emma Toiskallio
SYSMÄ

Sysmän Yrittäjien aamukahveille kokoontui noin 40 osallistujaa kuulemaan ajankohtaisista hankkeista, yrityspalveluista ja kunnan kehittämissuunnitelmista. Puheenvuoroissa esiteltiin uusia ideoita, palveluita ja kehittämisen paikkoja.

Elinvoimakoordinaattori Riitta-Sisko Aartolahti nosti esiin kuntastrategiaan pohjautuvia kehityskohteita. Tapahtumia halutaan viedä uudelle tasolle, ja samalla pohditaan, miten kunta voisi tukea järjestäjiä. Sysmän näkyvyyttä aiotaan kasvattaa muun muassa sähköisillä näytöillä, joista yksi on tulossa torille. Myös valtatien varteen sijoitettavasta kuntamainoksesta on keskusteltu.

Matkailussa halutaan hyödyntää entistä paremmin Sysmän omia vahvuuksia, kuten Sahtielokuvia ja hopea-aarretta. Lisäksi joulukuun alussa on luvassa Minustako majoittaja? -tilaisuus. Tavoitteena on kasvattaa majoituskapasiteettia ottamalla yksityisiä majoittajia mukaan erityisesti matkailun huippusesonkeina.

Majoituskapasiteetin kasvattaminen on herättänyt huolta Sysmän ja Hartolan alueen matkailuyrittäjissä. Alueella toimii jo useita majoitusyrityksiä, joiden elinkeino nojaa pitkälti matkailun lyhyeen huippusesonkiin. Yrittäjät ovat kehittäneet palveluitaan vuosien työnä, joten kunnan suunnitelma markkinoida myös yksityisten majoittajien kohteita herättää kysymyksen kilpailun lisääntymisestä. Yrittäjät toivovat, että näin merkittävistä avauksista keskusteltaisiin yhdessä jo valmisteluvaiheessa.

Yritysten tueksi on tarjolla monenlaista apua myös rekrytointiin. Business Lahden Kirsi Vuollet kertoi palvelusta, jossa sopivia työntekijöitä etsitään yrittäjän puolesta. Liikeideakonttorin Mikko Foudilainen puolestaan nosti esiin piilotyöpaikat: kaikki työmahdollisuudet eivät päädy julkisiin ilmoituksiin, vaikka yrityksissä voisi olla tarvetta uusille työntekijöille.

Yrittäjäkahveille toivotaan jatkoa, mutta myös nykyistä selkeämpää rakennetta. Toimialoittain teemoitellut tapaamiset antaisivat mahdollisuuden syventyä yhteisiin kysymyksiin ilman, että kaikkea tietoa yritetään jakaa yhdellä kertaa. Samalla yrittäjien olisi helpompi saada ajantasaista tietoa kunnan hankkeista ja siitä, miten kilpailutuksiin pääsee mukaan.

Yrittäjäkahvit olivat hyvä ja myönteinen avaus. Jatkossa säännölliset, aiheiltaan rajatut tapaamiset voisivat vahvistaa kunnan ja yrittäjien vuoropuhelua. Kun asioista ehditään keskustella kunnolla, yhteistyöstä tulee aidompaa ja tiedonmurujen sijaan syntyy yhteistä ymmärrystä ja uusia mahdollisuuksia.

Kuvassa: Neljäkymmentä osallistujaa levittäytyi väljästi nauttimaan aamiaisesta Uotin ravintolasaliin. Asialista sen sijaan olikin varsin täysi, eikä kaikki edes mahtunut yhteen artikkeliin.

BB-88:lla vilkas viikonloppu

Lauri Hildén

SYSMÄ

Peräti yhdeksän Bandy Boys –88:n joukkuetta pääsi tositoimiin menneenä viikonloppuna, osa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Miesten edustuksella oli vuorossa kolmosdivarikauden ensimmäinen kotiturnaus.

Ensimmäinen peli alkoi aamukymmeneltä, ja kotijoukkue näyttikin olevan alussa vielä unessa. Vastustaja, viime kaudella kakkosdivaria pelannut mikkeliläinen LA Lightning karkasi johtoon, ja vain maalivahti Jere Metson huipputorjunnat pitivät isännät pelissä mukana. Vieraat alkoivat osua tolppien väliin toisessa erässä, ja taululla oli jo 0–4 ennen kuin BB alkoi herätä pelille.

Ensin tilannetta kavensi Eero Sippola, ja kolmannessa erässä osuivat Mikko Salonen sekä Lahden vahvistukset Luka Kettunen ja Veeti Vainionpää. BB:n loppuhetkien ylivoimapeli ilman maalivahtia ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja Lightning vei ottelun 4–7 tehtyään viimeisen maalin tyhjiin.

Toisessa ottelussa vastaan tuli niin ikään mikkeliläinen Obelix. Kokenut joukkue tunnetaan pallollisesta taidosta, ja vieraiden syöttöpeli olikin välillä silmiä hivelevää. BB-88 pysyi kuitenkin aluksi hyvin pelissä mukana, kun maalinteossa onnistuivat toisen erän puoleenväliin mennessä Jesse Hildén, Mikko Salonen kahteen otteeseen sekä Oliver Stjernvall.

Obelix kuitenkin hyödynsi paikkansa tehokkaasti, ja kun BB:n puolustuksen ikiaikainen tukipilari Teppo Vettenranta loukkasi nilkkaansa joutuen jättämään pelin kesken, isäntien ilta synkkeni entisestään. Obelix karkasi pahimmillaan 11-4-johtoon ja loppulukemat olivat lopulta 14-8. Pirteimmin BB:ltä esiintyivät tehot 1+2 iskenyt joukkueen kapteeni Jesse Hildén ja kaksi maalia tehnyt nuori Oliver Stjernvall. BB jatkaa 12 joukkueen sarjassa kymmenentenä, mutta piste-erot ovat pieniä molempiin suuntiin.

Naisten edustus jatkoi hyvää alkukauttaan Suomisarjassa ottaen voitot molemmista Imatran turnauksessa pelaamistaan peleistä. Tamperelainen MIG kaatui lukemin 2–4 ja Joensuun Josba 1–4. Voiton avaimet tarjosi Elli Idänpirtin loistava maalivahtipeli, kenttäpelaajista tehokkaimpia olivat kukin kolme pistettä kirjauttaneet Salla Tyrkäs, Riina Pentikäinen ja Emmi Hokkanen. Suomisarja on jaettu kolmeen lohkoon, BB on tasaisessa B-lohkossa viidentenä vain pisteen kärjestä.

Myös vitosdivarissa pelaava BB:n miesten kakkosjoukkue sekä M60-seniorisarjaa pelaava BB-Olteri avasivat kauden voittotilinsä sunnuntaina. Kakkosjoukkue kaatoi Mikkelissä Ruokolahden Rajun 9–3, etenkin Eemeli Vettenrannan ja Matti Virtasen kunnostautuessa tehomiehinä. BB-Olteri taas voitti Helsingissä Puotinkylän Valtin 2–4.

Kuvassa: LA Lightning oli vahvempi aamun avauspelissä. Kuvassa Mikko Salonen kaapii aloituksen sysmäläisille.

Jari-Pekka -rallia

Samuli Simula
HARTOLA

Rallin MM-sarjassa kolmanneksi sijoittunut Sami Pajari on usein ollut penkalla katsomassa, mutta osallistui urallaan nyt ensimmäisen kerran seuransa Heinolan Urheiluautoilijoiden järjestämään ralliin.

-Saatiin kuljettajilta tosi hyvää palautetta siitä, että osa rallista ajettiin pimeällä. Ajat pätkän ensin valoisalla läpi ja muutaman tunnin päästä pimeässä, niin sama pätkä tuntuu aivan erilaiselta. Maaston muodot näyttävät erilaiselta ja silmille saattaa tulla jopa optisia harhoja, toteaa rallin tiedottaja Jani Seppälä.

Vuoden 2026 Jari-Pekka Ralli ei kuulunut arvosarjaan. Autokuntia oli mukana tänä vuonna 108.

Sami Pajari oli kuvattavana ja jakamassa nimikirjoituksia puoliltapäivin ennen rallia Jari-Pekan pihassa, ja koleasta säästä huolimatta ruuhkaa oli, toteaa Jani.

Pajarille ralliin osallistuminen takavetoisella Toyota Corolla GT:llä on fiilistelyä, nautiskelua ja hauskanpitoa.

Tällainen ralli on Pajarille rentouttava. Saa nauttien vetää pitkää luisua takavedolla, eikä tarvitse taistella hampaat irvessä sekunnin kymmenyksistä, Jani toteaa.

Pekka Keski-Korsu voitti 2026 SM-2-luokan pronssia. Hän osallistui samalla nelivetoisella Renault Cliolla Jari-Pekka Ralliin ja voitti yleiskilpailun 1,9 sekunnilla ennen Pajaria. Pekka ajoi kisan nuotista. Pajarin kyydissä istui hänen sponsorinsa. ja Pajarin vauhdissa ovat jääneet kokemattomalta kartturilta nuotit varmasti piippuun.

Kutsuluokassa mukana oli Joutsasta Samin tukija Jari Reponen. Hämmästelin ja pyörittelin päätäni, kun katselin, miten kovia aikoja hän ajoi ensimmäisessä kisassa takavetoisella Bemarilla. Hän oli yleiskilpailun 12., Jani hämmästelee.

Oma, hauska rallimuisto?

  • 20 vuotta sitten Jari-Pekka Rallissa Mynnilän pätkällä oli hyvä tapaus. Olin kartturina ja meillä rupesi kannentiiviste falskaamaan. Jouduttiin lisäämään vettä kauheat määrät jokaisella siirtymällä. Sanoi kaverille, että koita pari kilsaa vielä päästä, että siinä on hyvä paikka seurata. Kypärät päästä, vyöt auki ja autosta ulos. Käveltiin peltoa pitkin, ja sieltä se tuli. Muistaakseni Tero Mäyrä oli kaverin nimi ja varmasti 130 km/h lasetti pitkin peltoa ja samaa vauhtia 500 metriä kunnes nousi vauhdilla tiellä. Naurettiin, että ei jumalauta, nyt oli kyytiä. Kolme autoa välissä ja seuraava tuli samasta paikasta pellolle. Teki voltteja ympäri ja autosta ei jäänyt jäljelle kuin turvakehikko, muisteli Jani.

Kuvissa: Tyylinäyte yleiskisan 1. ja 2. Punaisella Cliolla Pekka Keski-Korsu ja Hannu Lamminen sekä sinisellä Corollalla Sami Pajari ja J. Ahtovirta. Kuvat Erkki Kivimäki.

Kirjastorock

Samuli Simula
HARTOLA

Sani Ikosen läksiäisiä vietettiin hänen pitkäaikaisen suunnitelmansa ja haaveensa toteutuessa perjantaina 25. syyskuuta Kirjastorockin merkeissä.

  • Duo Kuosma & VeePee Pekkonen olivat todella hyviä. Kaikki paikallaolijat pitivät esityksestä, ja aplodit olivat ansaitut ja sen mukaisesti raikuvat, toteaa Sani Ikonen.
  • Tällä kertaa kirjastossa ollutta tunnelmaa voisi parhaiten kuvailla sanalla loistava. Kaikille vieraille tarjottiin myös kakkukahvit, kertoo kirjastonjohtaja Katja Komonen.
  • Sani on aivan loistava tyyppi ja meistä on vuosien varrella tullut todella hyvä tiimi, kertoo kirjastovirkailija Anne Tapiola.
  • Joo todellakin, korostaa Katja.
  • Nyt kun Sani lähtee, se tarkoittaa myös sitä, että meidän muiden työmäärä kirjastossa tulee kasvamaan todella merkittävästi. Meillä on jo nyt ollut todella kiire ja se tulee vielä lisääntymään, nyt kun minä ja Katja hoidamme kaikki kahdestaan, Anne kertoo.
  • Voi olla, että lisääntyvä työmäärä tulee näkymään ihan asiakkaille asti, mutta teemme tietenkin parhaamme, toteaa Katja.
  • Asiakkaille on hyvä saada tiedoksi, että maanantain aukioloajat ovat muuttuneet. Olemme syyskuun alusta maanantaisin avoinna 9–16 (palveluaika), kun aiemmin se oli 10–18, Anne kertoo.
  • Sain toivoa kunnalta lahjaa ennakkoon sovittua summaa vastaan, ja toivoin maadottavia teknisiä lakanoita. Sain kokonaisen setin ja tietenkin kunnan viirin, kun olen paljasjalkainen hartolalainen. Sain myös muita lahjoja, muun muassa lahjakortin kauneushoitolaan kosmetologille, Sani paljastaa.

Kirjastossa on hyvä ja yhteenkuuluva työilmapiiri, joka varmasti edesauttaa myös nauttimaan työpäivästä kaiken kiireen keskellä.

  • Olemme jo niin pitkään toimineet toistemme kanssa yhdessä, että tunnemme toistemme vahvuudet ja osaamisen hyvin, lopettaa Sani.
  • Kirjastorock ja läksiäiset oli kyllä todella onnistunut tapahtuma. Bändi oli taitava ja loi omanlaisensa tunnelman, totesi Hartolan hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen.

Kuvassa: Duo Kuosma & VeePee Pekkonen. Taustalla Kuutti Lavosen Voyage en Italie 9/50 -serigrafiateos, jonka taiteilija on lahjoittanut Hartolan kunnalle.

Sani ja ruusumeri. Kuva Eeva Sokka.

Johtoryhmä kohtasi kuntalaisia Pohjolan Kartanossa

Sonja Laukkanen
HARTOLA

Hartolan kunnan johtoryhmä jalkautui tällä kertaa Pohjolan Kartanolle kuulemaan kyläläisiä, vapaa-ajan asukkaita, yrittäjiä ja alueen muita toimijoita. Tilaisuudessa esiteltiin kunnan ajankohtaisia asioita ja ennen kaikkea kuunneltiin kuntalaisten kysymyksiä, huolia ja kehittämisideoita.

Kunnanjohtaja Jarkko Seppälä kertoi Hartolan parhaillaan päivitettävästä strategiasta, jota varten kerätään kuntalaisten näkemyksiä laajasti. Tavoitteena on rakentaa tulevaisuutta yhdessä, kuten nykyisessä strategiassa on linjattu. Aktiivinen yhdistys- ja kylätoiminta, tapahtumat sekä Lumopuiston kaltaiset hankkeet ovat tästä konkreettisia esimerkkejä.

Yksi keskeisistä haasteista on väestön ikääntyminen ja väheneminen. Hartolan keski-ikä on yli 63 vuotta, mikä vaikuttaa sekä kunnan palveluihin että kylien elinvoimaan. Kunnanjohtajan mukaan tavoitteena ei kuitenkaan ole keskittää asumista kirkonkylälle, vaan mahdollistaa elämä koko Hartolan alueella.

Pohjolassa keskustelu painottui erityisesti liikkumiseen. Asiointikyytien loppuminen on herättänyt paljon huolta etenkin ikäihmisten keskuudessa. Kunnanjohtaja kertoi, että palvelun palauttamista on selvitetty, mutta aiemman mallin kustannukset suhteessa käyttäjämäärään olivat merkittäviä. Keskustelussa nousi esiin kuitenkin uusia ideoita, kuten yhteistyö naapurikuntien kanssa ja erilaiset yhteiskäyttöiset kuljetusratkaisut.

Myös Valtatie 4:n tulevaisuus puhutti. Pohjolassa tien kehittämisellä on suuri vaikutus kylän arkeen, turvalliseen liikkumiseen ja ympäristöön. Kyläläiset toivoivat, että mahdollisissa uusissa linjauksissa huomioidaan nykyistä paremmin kylän elinympäristö, kevyen liikenteen turvallisuus sekä arvokkaat luonto- ja pohjavesialueet.

Tilaisuudessa nousi esiin myös Pohjolan vahvuus: kyläläiset auttavat toisiaan. Naapuriapu on monelle tärkeä osa arkea, mutta sen rinnalle tarvitaan myös toimivia julkisia ja kaupallisia palveluja. Pohjolan Kartanon nähtiin vahvistavan kylän yhteisöllisyyttä ja toimivan eräänlaisena kylän olohuoneena.

Illan tärkein viesti oli, että Hartolan tulevaisuutta rakennetaan yhteistyöllä. Kunnanjohtaja kannusti kyläläisiä tuomaan rohkeasti esiin kaikki uudet ideat, sillä juuri paikallisista ajatuksista voi syntyä uusia ratkaisuja pienen kunnan tulevaisuuden haasteisiin.

Kuvassa: Osallistujat nauttivat tunnelmallisesta kahvihetkestä ennen keskustelun alkua.