Rakkauden Joulu

Samuli Simula
HARTOLA
 
Hartolan kirkko antoi mahtavat puitteet Rakkauden Joulu -konsertille. Konsertin suunnittelu aloitettiin jo varhain kesällä. 
 
Lähtökohtana oli luoda tulevaisuuden artistille Moona Elorinteelle ensi kokemusta konsertoinnista. Juse Venäläinen ja Merja Kuisma päättivät lähteä omalla kokemuksellaan suunnittelemaan ja tukemaan yksitoistavuotiaan ensiesiintymistä konserttitilanteessa. Artisti Jippu halusi myös lähteä mukaan toimintaan ja esiintymään ensi kertaa yhdessä veljen tyttärensä kanssa.Tarkoituksena oli myös löytää Moonalle mahdollisimman vähän esiintymispaineita tuova ympäristö. Tainionvirran seurakunta oli alusta asti todella yhteistyöhaluinen joten Hartolan kirkko oli täydellinen valinta konsertille. Toinen konsertti esitetään myöhemmin Moonan kotiseudulla.
 

  • Kyllä se aito Joulun lämmin tunnelma lähtee hiipimään sydämiin joululauluista. Aina tulee hyvä mieli konsertin jälkeen ja koen, että se rauhoittumisen tunne lähtee myös kuulijoiden mukana juhlan valmisteluun, kertoo Juse.
     
  • Tulkoon Joulurauha, valo ja ilo meidän kaikkien sydämiin näiden tunnettujen ja kauniiden Joululaulujen myötä, Toivottaa Merja Kuisma avauksessaan. 
     
    Merja esittää herkällä tunnelmallisella tulkinnallaan kappaleet: ”Taivas sylissäin”, ”Kun Joulu on”, ”Tähti tähdistä kirkkain” ja ”Rakkauden rapsodia”. Säestäjänä Juse Venäläinen. 
     
    Nuori Moona esittää kappaleet: ”Pianhan meillä on joulu” ja ”Yksinäisen keijun tarina”. Ihastuttavan raikas ja nyt jo varma esiintyjä. Hänestä kuullaan varmasti lisää tulevaisuudessa – hurmasi. 
     
    Jipun lämpimät puheet, muistot omista rakkauden jouluista ja todella vahvat tulkinnat lauluista: ”Arkihuolesi kaikki heitä”, ”Kaipaus”, ”Tulkoon valtakuntasi”, ”Sydämeeni joulun teen” ja ”Joulu yö juhla yö”. Moonaa ja Jippua säesti Benja Roth ja he kaikki esittivät yhdessä ”Heinillä härkien kaukalon”. 
     
    Konsertti herkisti tunnelmaan. Artistien persoonalliset toisistaan poikkeavat tulkinnat tekivät illasta todellakin rakkauden konsertin. Tuntui kuin olisi kuullut tutut joululaulut aivan uudessa valossa. Täytyy todeta, että taidokkaat säestäjät Juse ja Benja saivat Hartolan uuden flyygelin soimaan järisyttävän upeasti. 
     
    Konsertin ideoija Juse Venäläinen myös käsikirjoittaa ja ohjaa tarinallisia musiikkinäytelmiä. Innolla voi jäädä odottamaan Jusen tulevaa näytelmää ”De va kukku de”.

Kuvassa Rakkauden lähetit vasemmalta: Merja Kuisma, Benja Roth, Jippu, Moona Elorinne ja Juse Venäläinen.

Kiitos kaikesta -konsertti

Ilkka Hörkkö
HARTOLA

Baritoni Hannu Musakka esiintyi Tainionvirran seurakunnan järjestämässä yksinlaulukonsertissa Hartolan kirkossa viime perjantaina. Musakka lauloi ilman säestystä. Konsertin nimenä oli ”Kiitos kaikesta! Amen!”. Kaavilla asuva laulaja ja runoilija vaalii karjalaisia juuriaan ja konsertin kantavana teemana oli kiitollisuus. Musakka kiittää Luojaansa laulun ja runon keinoin juuristaan, suomalaisesta luonnosta, veteraanien tekemistä uhrauksista – koko elämästä.

Konsertin yhteydessä Musakka kertoi omista ja vanhempiensa ja esivanhempiensa elämän käännekohdista. Hän on syntynyt Lappeenrannassa jouluna 1945 ja hänen isänsä juuret ovat Kannaksella Pyhäjärven Musakanlahden kylässä.

-Kun parikymmentä vuotta sitten pääsin käymään Pyhäjärvellä, minulle tuli vahva tunne, että täältä minä olen kotoisin. Karjalaisuus kielessä on säilynyt, vaikka olen asunut pitkään muualla.

Myös pohjoinen Lappi ja Norja ovat Musakalle tärkeitä. Hän tekee siellä usein laulukeikkoja. Kiitollisuuden velassa hän kokee olevansa norjalaisille, koska hänen äitinsä isovanhemmat selvisivät hengissä 1860-luvun pahoista nälkävuosista matkustamalla kauas Jäämeren rannalle.

-Sen ansiosta mummoni, äitini ja minä synnyimme. Muuten se ei olisi ollut mahdollista, Musakka toteaa omilla verkkosivuillaan.

Musakka kertoi myös olevansa kiitollinen jokaisesta uudesta aamusta. Hän mainitsi kahden vuoden takaisen pahan hirvikolarin Puumalassa elämän välitilinpäätökseksi. Hirvi kuoli, mutta hänelle varsinaisen tilinpäätöksen aika ei vielä ollut. Musakka selvisi onnettomuudesta laastarilla etusormessa.

Hannu Musakan kantava, laaja ja soiva ääni on parhaimmillaan kirkossa. Hartolan konsertti alkoi J. Alfred Tannerin kupletilla ”Elämäni on lauluni”. Ohjelmisto sisälsi tuttuja lauluja kuten ”Nocturne”, ”Oi kallis Suomenmaa” ja ”Veteraanin iltahuuto”. Harvemmin kuultuja laulujakin kuultiin, esimerkiksi P.J. Hannikaisen suomennos laulusta ”Toivioretkellä”. Laulu- ja runovalinnoillaan hän kunnioitti muun muassa Eino Leinoa ja Yrjö Jylhää sekä viime vuonna menehtynyttä säveltäjä Kari Tikkaa. Laulujen väliin sijoittuneista runoista useat olivat Hannu Musakan omia.

Runoja Musakka on kirjoittanut tuhansia, mutta runokirjan julkaiseminen odottaa vielä.

-Ehkä sitten, kun ne vielä paranoo, hän totesi.

Kuvassa: Hartolan kirkossa esiintynyt Hannu Musakka on kiitollinen elämälle.