Kosonen avasi Linna-hotellin

Mika Sankari
HARTOLA

Parkkipaikka oli lauantaina 3. lokakuuta pitkästä aikaa täynnä autoja ns. vanhan hyvän ajan malliin. Asiakkaat tutustuivat uudistuneen Linnan tarjontaan uteliaina.

-Kiinnostavalta vaikuttaa ja ruoka maistuu oikein hyvältä, kuulin useammaltakin kävijältä.

Tällaista palautetta ilmestyi päivän kuluessa myös yrityksen Facebook-sivulle.

Linna-hotellin uusi isäntä Jukka Kosonen olikin iltapäivällä tyytyväinen avajaispäivän antiin.

-Katukeittiötä ja saunaa ei tällä kertaa päästy kokeilemaan, mutta muuten hotellin tiloissa riitti ohjelmaa jokaiseen makuun.

Virallisena avajaispäivänä mentiin vielä listaruokatarjonnalla, mutta lounasta saa jälleen tästä viikosta alkaen. Lähiruoka-ajattelu on voimissaan Kososen filosofiassa. Listalta löytyy maukkaita burgereita ja tuore uutuus, Waguy-naudanliha Ristelin tilalta.

Tarjolla oli myös mielenkiintoisia tuote-esittelyjä.

Helsingin Villasukkatehdas piti “Patruuna” Jukka-Pekka Kumpulaisen johdolla tehdasesittelyä ja sukkamyyntiä pääoven vieressä.

Tuusulasta oli saapunut Jussi Paljakka esittelemään Paljakka Handmade -käsintehtyjä mittatilauskenkiä ja niiden valmistusprosessia, joka vie tällä hetkellä noin 8 kuukautta.

Näin jalka-asiat oli mahdollista hoitaa kuntoon kertakäynnillä.

Herkkänä tulkitsijana tunnettu laulaja-lauluntekijä Hehewuti eli Henna Raita avasi Linna-klubin konserttitarjonnan. Omat laulut sujuivat hyvin, vaikka settilista olikin alussa jossain hukkapiilossa. Yleisömäärä lisääntyi koko ajan keikan aikana.

Ilta päättyi slaavilaissävelin Jori Otsa&Mah´orkka -orkesterin voimin. Orkesteri on uusin tulkinnoin levyttänyt legendaarisen virolaisen laulajan Georg Otsin 1950-60-luvun levylaulujen upeimpia helmiä venäläisten perinnesoittimien kera.

Linna-hotellin uutuutena on torstain viikkotanssit kahden viikon välein 5. marraskuuta alkaen. Livemusiikkia on siis tiedossa jatkossakin. Esiintyjät varmistuvat Kososen mukaan myöhemmin.

Henna Raita avasi Linna-klubin lauantaina 3. lokakuuta.