Hartiavoimin omaan kotiin

Emma Toiskallio
SYSMÄ

Naisenergiaa meille tänään tarjoilee Sanna Tuominen, 32. Kun asumiskuviot menivät uusiksi, ei hän epäröinyt lähteä tavoittelemaan omannäköistään elämää itselleen ja Väinö-pojalle. Toinen kokeiluluontoinen vuokra-asuminen ennätti kestää vain puolisen vuotta, kun omakotiasumiseen tottunut Sanna päätti hankkia oman asunnon. Eikä edes mitä tahansa asuntoa, vaan sellaisen, josta sai tehdä juuri oman näköisen! Omakotitalo saattaa siintää vielä tulevaisuuden haaveissa, mutta juuri nyt kaikki on kuten pitääkin.

Sanna on varmasti monelle tuttu kasvo, sillä hän työskentelee tunnelmallisessa kahvila Lintan kammarissa. Harrastuksiin kuuluu perheliikunta Väinön kanssa, ja näitä tunteja Sanna on kuluneena keväänä päässyt myös ohjaamaan. Toimeliaalla äidillä siis riittää puuhaa, mutta oliko hankalaa yhdistää työelämä, lapsiarki ja remontti?

  • Aikataulu oli tiukka, sillä halusimme välttää vuokra-asunnossa alkaneen putkiremontin. Eihän se aina ihan helppoa ollut. Väinön isä ja mummo olivat onneksi apuna lapsenhoidossa. Äitinä minua tietysti harmitti, että varsinkin yhteiset ilta-ajat jäivät Väinön kanssa vähiin, sillä ne kuluivat raksalla. Onneksi saimme tehtyä hänen kanssaan kuitenkin kivoja luonto -ja eväsretkiä vastapainona remonttitohinalle.

Uusi koti muotoutui rivitalokolmioon. Remonttiin kuului muun muassa maalausta, keittiökaappien asennusta ja vinyylilattian uusimista. Vain tapetoinnin Sanna jätti muille. Syntyikö työn ohella ahaa -elämyksiä tai opettiko se jotain uutta? Kokemusta työstä varmaan löytyi jo vanhastaan?

  • Aiempaa kokemusta minulla ei ollut, mutta sain onneksi apuvoimia, kertoo Sanna.
  • Tehdessä toki oppi kaikenlaista. Mielestäni tärkein huomio oli kuitenkin se, kuinka ainutlaatuista aika lapsen kanssa on. Niinhän sitä aina sanotaan, mutta yhteisen ajan ollessa kortilla, konkretisoitui huomio toden teolla, hän tähdentää. Tuliko lopputuloksesta mieleinen?
  • Tykkään selailla sisustuslehtiä ja minulla oli mielikuva, mitä lähden tavoittelemaan. Lopputuloksesta tuli yllättäen erilainen, mutta todella ihana! Väinökin pitää siitä, että on tilaa juosta ja leikkiä, ja tietysti omasta huoneestaan.

Mitä haluaisit sanoa äideille ja naisille, joilla on sama elämänmuutos vasta edessä?

  • Älkää epäilkö kykyjänne, pystytte mihin vain!

Kuvassa: Väinön huoneen satumetsätapetissa seikkailee pupuja ja bambeja. Koko asunnon remontti onnistui upeasti, mutta tämä tila lienee kaksikolle mieleisin. Kuva Sanna Tuominen.