Wanha Marttala aukeaa

Anna Onali-Ovaska
HARTOLA

Ylihuomenna lauantaina päättyy erään rakennuksen pitkä hiljaiselo, kun Wanha Marttala aukaisee ovensa Hartolan Keskuskadulla. Ensimmäisenä aukiolopäivänä ohjakset annetaan laulaja Stina Girsin käsiin. Hän saa kunnian korkata vasta remontoidun Wanhan Marttalan esiintymislavan.

Keikan jälkeisenä maanantaina ravintolan virallisia avajaisia juhlistetaan kaikille avoimilla kakkukahveilla.

Sen jälkeen suunnitelmat ovat selvät.
-Wanha Matkis suljetaan tammikuussa. Silloin toimintamme siirtyy kokonaan tänne Wanhan Marttalan puolelle. Lounastarjoilu jatkuu muuton jälkeen entiseen tapaan, samoin lämpimien ruokien toimittaminen kotona asuville vanhuksille, kertoo yrittäjä Sanna Paananen.

Iltaohjelman osalta aikomuksena on järjestää dj-iltoja, live-keikkoja ja talvisin lavatanssi-iltoja, joissa pääosassa on tanssittava iskelmä.

Mutta ennen tätä on Wanhassa Marttalassa paljon tehtävää. Reilu viikko ennen avajaisia remontti on vielä kesken. Sanna Paananen esittelee paikkoja kirkkaan työmaavalon loisteessa.
-Aikamoinen homma tässä on ja kulujakin tietysti tulee, mutta toisaalta nyt remontoimme omaa, hän sanoo. Kauppakirja allekirjoitettiin syksyllä.

Remontissa ikkunoista on poistettu sisätilaa synkentävät, tummat teipit. Salissa seinäpinnat on ehostettu ja baaritiski on rakennettu kokonaan uudestaan. Esiintyjiä varten tehdyt korokkeet on purettu.

Jo Perintöprinssin ja Hartolan Hovin ajoilta tutut loossit sen sijaan ovat entisellään, koska niiden verhoilu on edelleen moitteeton. Myös narikka on vanhalla tutulla paikallaan.

-Keittiössä on tehty suurin remontti. Lattia on pinnoitettu uudelleen ja seinille asennetaan juuri peltejä, Sanna Paananen kertoo avatessaan salin ja keittiön erottavan heilurioven.

Oven raosta näkee, että keittiössä on totta tosiaan täysi hönkä päällä. Yhdellä vilkaisulla on helppo hahmottaa, että Marttalan keittiö on ainakin puolet Wanhan Matkiksen keittiötä isompi.

-Se on ehdoton etu. Täällä voimme miettiä, miten työ on järkevintä tehdä ja miten me haluamme sen tehdä. Entisessä paikassa jouduimme tekemään sillä tavalla, miten tilat antoivat myöten, Paananen kertoo.

Myös salissa on omat hyvät puolensa. Siellä ruokailutila ja baarin puoli erotetaan päiväsaikaan selkeästi toisistaan. Näin ruokailijat saavat ruokarauhan ja toisaalta oluella kävijät oman rauhansa.

Salissa on kokoa sen verran, että siellä on mahdollista järjestää 50 hengen yksityistilaisuuksia. Itse asiassa Wanha Marttala on jo varattu muutamia tilaisuuksia varten joulukuussa.

Siksi Sanna Paananen kehottaa ihmisiä seuraamaan ilmoittelua lehdissä ja ravintolan Facebook-sivuilla. Ilmoituksissa kerrotaan tarkemmin ravintolan aukioloajoista.

Nyrkkisääntö on joulukuussa on kuitenkin se, että lounas tarjoillaan Wanhassa Matkiksessa ja iltatoiminta keskittyy Wanhaan Marttalaan. Eli kun Matkis sulkee ovensa, Marttala avaa ne.
-Näin vältymme lisätyövoiman palkkaamiselta siirtymäajaksi. Jatkossa lisätyövoiman tarvetta katsotaan uudelleen, voi olla mahdollista että sitä tarvitaan, Paananen arvelee.