Textiikistä Sisko’s Textiikki

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Sysmäläisten, kuin myös monien ulkopaikkakuntalaisten käsityöihmisten ja kodin sisustajien ehdoton hankintapaikka on jo vuosikymmenien ajan ollut Hilkka Halmeen Textiikki.

Hilkka Halme jää tammikuun aikana eläkkeelle, mutta Textiikin toiminta jatkuu Sonja Rouvisen voimin – yrityksen nimi muuttuu loogisesti Sisko´s Textiikiksi.

Hilkka Halme aloitti tekstiilialan yritystoiminnan vuonna 1979, mutta jo ennen sitä hän oli tehnyt alan töitä kotonaan. Yritystoiminta alkoi Tenhovaaran talossa, sitten seurasi muutto v. 1986 Uotin kiinteistöön ja sieltä v. 2001 nykyiselle paikalle entisen Simolan kaupan tiloihin.

Halmeen aloittaessa yrittäjänä, oli kotiompelu kovassa kurssissa ja ompelutöiden lisäksi kankaiden palakauppa oli vilkasta.

–Halpatuonti vähensi kuitenkin myöhemmin asusteiden ompelua ja kodin sisustamiseen liittyvät työt ovat lisääntyneet vauhdilla näihin päiviin asti, kertoo Hilkka Halme.

Halme kertoo viihtyneensä alalla erittäin hyvin, mutta sanoo miettineensä eläköitymistä jo muutaman vuoden ajan.

–Viime tammikuussa päätin, että vuosi 2016 on viimeinen.

Hilkka Halme ja uusi Sisko´s Textiikin yrittäjä Sonja Rouvinen ovat tehneet yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Hilkka sanoo heittäneensä Sonjalle täkyjä Textiikin jatkamisesta useampaankin kertaan kuluneen vuoden aikana ja alkusyksystä syntyi päätös kaupasta.

–Olen toiminut yrittäjänä nyt kuusi vuotta, joista viimeisen täällä kirkonkylällä. Asiakaskontakteja on syntynyt sen verran paljon, että uskalsin tehdä päätöksen. Olen toiminut ennen yrittäjyyttä töissä myös kangaskaupassa, perustelee Sonja Rouvinen ratkaisuaan.

Sonja jatkaa Textiikin palveluja Hilkan luomalla linjalla, mutta lisää siihen omaa esityisosaamistaan muun muassa juhlapukujen suunnittelulla on ompelemisella.

Liikkeen omistajuus vaihtuu tammikuun mittaan ja Hilkka on luvannut prepata Sonjaa sisään toimintaan sinä aikana. Molemmat osapuolet vakuuttavat olevansa tyytyväisiä nyt tehtyyn ratkaisuun.

–Jätän elämäntyöni mielelläni Sonjan haltuun. Loppuunmyynti olisi ollut raskas ja epämiellyttävä tapa lopettaa Textiikin toiminta. Ompelutöitä aion jatkaa kotona harrastusmielessä ja se koti tulee jatkossa sijaitsemaan Tuusulassa. Mummoverkko laajenee kyseisellä alueella.

2 vastausta artikkeliin “Textiikistä Sisko’s Textiikki”

  1. Tervetuloa Tuusulaan, ei ole pitkä matka Vantaan Korsosta.
    Kiva paikkaTextiikki, sieltä sai kaikkea sellaista mitä ei muualta esim nappeja ja hakaneuloja= hakaneulat oli kiven alla, ei meinannut löytyöä, mutta Sysmästä löytyi.

  2. Loistavaa Sonja! Onnea ja menestystä oman yrityksen kanssa.

Kommentit on suljettu.