Monet talvikisat on koettu

Kyösti Piippo
Sysmä

Urheilu Valosen yrittäjä Harri Aaltonen oli innokas hiihtäjä nuoruusvuosinaan ja pääsi lajista kiinnostuneena kesätöihin Peltosen suksitehtaalle Hartolaan. Siellä hän oppi perusteellisesti tuntemaan suksen teon kaikki vaiheet ja konkreettisen valmistuksen lisäksi Harri kiinnostui myös tuotteen suunnittelusta.

Aikanaan hän valmistui puu- ja muovitekniikan insinööriksi ja valmistumisen jälkeen  Peltosella odotti työpaikka tehtaan kehitysinsinöörinä.

-Sitä tietä aloin pikkuhiljaa päästä mukaan hiihdon urheilutoimintaan ja ulkomaan leireille Peltosen tallipäällikkö Asko Lahdelman mukana.

Kilpailu- ja leirimatkoillaan Harri tutustui luonnollisesti hiihdon kotimaisiin ja kansanvälisiin valmentajiin ja huoltajiin. Merkittävä tuttavuus oli Reino Holk, kuuluisa suomalainen hiihtomies, joka hiihdätti kilpahiihtäjien lisäksi mm. Urho Kekkosta Lapin lumilla.

Antti Leppävuoresta tuli v. 1995 Suomen hiihtojoukkueen päävalmentaja ja hän alkoi etsiä suksihuollon päälliköksi henkilöä, joka ymmärtäisi jotain ”suksen sielunelämän” päälle.

-Holk ja Peltosen talli suosittelivat minua tehtävään Petri Roligin jälkeen ja tulinkin valituksi hiihtoliiton huoltopäälliköksi.

Harri Aaltosen tehtäväksi tuli organisoida koko huolto, joka piti onneksi sisällään osaavaa huoltohenkilöstöä. Siihen kuuluivat mm. Kuntolan veljekset ja sysmäläinen Olavi Svanberg (huolsi mm. Harri Kirvesniemen ja Sami Revon sukset).

-”Sysmän Mafia”, Olavi ja minä, olimme 25 % koko huoltoporukasta!

Ensimmäinen suuri kisa Harrille oli maailmancup Oberstdorfissa. Siellä suomalainen huoltoväki huomasi huolestuttavan asian.

-Vaikka meidän hiihtäjien voitelu onnistui sinällään hyvin, norjalaiset menivät laskuissa hujahtamalla ohi. He olivat paljon edellä meistä voitelun tuotekehityksessä.

Tämän tosiasian huomasi myös Suomen Olympiakomitea, joka antoi tuotekehittelyyn lisää rahaa ja myös VTT tuli mukaan voiteiden kehittelytyöhön.

Tulokset alkoivatkin näkyä: Trondheimin MM -kisat 1997 muistetaan Mika Myllylän kisoina – yksi kulta, kaksi hopeaa ja pronssi. Naisten viestin ankkuriosuuden lopussa Suomen Satu Salonen ohitti Italian Manuela di Centan juuri luistavien suksien ansiosta. Suomalaisten menestys jatkui seuraavana vuonna Naganon olympiakisoissa.

Harri Aaltonen laskeskeli tukkimiehen kirjanpitoa hyväksi käyttäen olleensa eri työnantajien palveluksessa (Hiihtoliitto, Peltonen, Atomic, Karhu, Startex) kuusissa olympialaisissa ja 7-8 MM -kisoissa ynnä muutamat ampumahiihdon edustuskisat päälle.

Mutta palataanpa jutun otsikkoon – mikä tämä Mongolia -juttu oikein oli?

Autoimme omien hommien ohessa pieniä hiihtomaita suksihuollossa ja parissa kisoissa olimme tutustuneet Mongolian joukkueeseen. Yksi heidän hiihtäjätytöistään (ennenkaikkea tytön isän toive) halusi kanssani naimisiin – porot ja jurtat olivat kuulemma valmiina!

Suomeen Harri kuitenkin kisojen jälkeen palasi – onneksi!

Vanhoja MM- ja olympiakisoja muistellessa mukavimmat muistot tulevat juuri Trondheimista ja Naganosta. Molemmista kisoista tuli menestystä ja Suomen tiimi oli henkisesti hyvin yhteenhitsautunut. Joukkuehenki oli hyvä ja se näkyi myös menestyksenä kilpaladuilla.

Lahden MM -kisat 2001 olivat luonnollisesti kaksitahoiset. Kisoissa Harri toimi Karhun markkinointipäällikkönä ja hänen vastuullaan olivat Kirvesniemen, Isometsän ja Palolahden välineet. Menestyksen vastapainoksi silmille räjähti doping -pommi.
Tiedon jälkeen tuli todella tyhjä olo, tuntui että kaikki työ oli mennyt kuin likakaivoon. Onneksi hiihto on vain urheilua eikä mikään maailman tärkein asia!

Harri Aaltonen on toiminut kolmisen vuotta Urheilu Valosen yrittäjänä. Lisäksi hän toimii hiihtovälineitä, lähinnä suksivoiteita myyvän Startex Oy:n vientipäällikkönä. Hänen pääasiallisena tehtävänä on myynnin organisointi ja menossa on jo 12. toimintavuosi yrityksessä. Startexin kasvuvauhti vientimakkinoilla on ollut nopeaa viime vuosina.

Harri on matkustanut tämän lehden ilmestyessä jo ampumahiihdon MM -kisoihin ja niitä seuraavat luonnollisesti Lahden MM -kisat. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – miehelle kertyi aikoinaan matkapäiviä vuodessa n. 200, nykyään enää 50–70.
Tämä määrä onnistuu joustavan ja hyvän Urheilu Valosen henkilökunnan ansiosta.

Lahden MM -kisoista on Harrin mukaan tulossa muutama mitali: yhdistetystä yksi, naisten hiihdosta 2–3 ja miesten puolelta 1–2.