Jokiranta viilenee – kuinka käy käyttäjille?

Mika Sankari
HARTOLA

Jokirannan kerrotaan siirtyvän käytön suhteen säästöliekille tänä vuonna. Pari kysymystä aiheesta Hartolan vs. tekniselle johtajalle Niina Varjolle.

Mitä tapahtuu Jokirannan rakennuksen lämmittämisen suhteen?

-Lämmittäminen ei lopu, kiinteistöteknisistä syistä pidämme siellä kuitenkin peruslämmön yllä.

Mihin Jokirannassa kokoontuneet yhdistykset voivat siirtyä jatkossa?

-Jokirantaa ovat käyttäneet mm. talviuimarit, eläkeyhdistykset, Hartolan 4H sekä muutamat yhdistykset muutaman tunnin ajan viikoittain. Talviuimarit voivat edelleen jatkaa Jokirannassa harrastuksensa parissa. Pukuhuonetila on käytettävissä omalla avaimella, tosin lämpötila lasketaan jatkossa noin +12 asteeseen. Koska Jokirannan sähkökulut ovat talvikaudella todella kovat ja käyttöaste on alhainen, kuten edellä olevasta määrästä voidaan todeta, esitimme käyttäjille mahdollisuutta vaihtaa aktiviteettipaikkaa talvikaudelle. Näin ollen bocciaa pelaavat eläkeyhdistykset siirtyvät koululle ja 4H-kerho pitää jatkossa tapaamisensa kunnantalolla. Olen ainakin saamastani sähköpostiviestinnästä saanut sen käsityksen, että yhdistykset ovat ymmärtäneet hyvin perusteet paikan vaihdokselle ja taisipa joku heistä todeta, että on hienoa olla mukana säästötalkoissa. Eli perusteet ovat relevantit ja ymmärrettävät.

Millaisia tuloksia odotatte säästötoimien tuottavan?

-Jos talvi jatkuu säiden puolesta tällaisena ja saamme sähkölaskun puolitettua, säästö on tulevaltakin kevättalvelta useita tuhansia euroja. Seuraamme talviuimareiden pukeutumistilan osalta palautetta ja tarvittaessa teemme korjaavia toimenpiteitä talven kuluessa. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen siihen, että käyttäjät ovat ymmärtäneet, miksi muutoksia ja säästöjä tehdään. Meillä kunnassa on kuitenkin halu palvella ja osoittaa myös mahdollisuus aktiviteettien harrastamiseen jatkossakin, vaikka ympäristö muuttuisikin. Yhessä tehen siis!